lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kesällä kerran



Latailin vanhalta tietokoneelta muutamia kesäkuvia. Vanha tietokone toimii noin 15- 30 minuuttia kerrallaan, ennenkuin tietokoneen järjestelmät kaatuvat. Onneksi kaikki kuvat ja muut tiedostot ovat tallessa ulkoisella kovalevyllä, joten sinänsä ei ole mitään huolta vaikka vanha tietokone päättäisi jonain kauniina päivänä olla käynnistymättä ollenkaan. Joskus kuitenkin käväisen pikaisesti katselemassa vanhoja valokuvia, kun en jaksa ottaa esille ulkoista muistiyksikköä. Kesän kaipuuseen kelpaavat vanhatkin kuvat. Nämä kuvat ovat vuodelta 2014.

Ensimmäisessä kuvassa yllä on keto-orvokeita, jotka kasvavat ja rehottavat saunan edustalla yhdessä päivänkakkaroiden kanssa. Ne aloittavat kukinnan jo toukokuussa, ja kukkivat loppusyksyyn asti. Siemenistä kasvaa aina uusia orvokeita, jotka kaikki ovat vähän erinäköisiä.  Orvokeista saa kivoja koristeita voileipä- ja täytekakkujen päälle. Ne maistuvat miedosti hunajalle, ja muuten eivät oikeastaan kovin paljon millekkään.

Joskus ihan tavallisena päivänä leivotuttaa. Suklaakakku on meillä koko perheen suosikki. Kakun ulkonäkö on vähän arkinen, kun kuuma kakku pitää kumota ja kuorruttaa hetipaikalla, jotta sen saa kiidätettyä kahvipöytään mahdollisimman pian.  Kakku tekee kesäisestä mehuhetkestä juhlan.


Yksi kesän odotettu herkku on nokkosletut. Teen lettuja usein, ja kerralla ison keon, jotta niistä seuraavienkin päivien aterioille.  Lettutaikinaan laitan puolet jauhojen määrästä ruisjauhoja, ja sekoitan litran taikinaan seitsemän munaa. Paistan letut oikeassa voissa.  Ihan parasta lettujen kanssa on omppuhillo.



Tämä henkilö palkattiin kasvimaan reunalle rastaita karkottamaan. Tiedä sitten, oliko hänestä apua vai ei. Minä ainakin säikähdin eräänä aamuna kun kuljin kameran kanssa puutarhassa, enkä muistanut että meillä on siellä työmies hommissa yötä päivää.



Seuraava kuva kertoo, mitä minulla kasvoi terassin kukkalaatikoissa; kesäneilikoita, orvokeita ja valkoisia karpaattien kelloja. Jotain tämän tapaista voisin istuttaa ensi kesänäkin. Sinivalkoinen istutus on ajatuksissa, Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kesäneilikat on kyllä parhaimmasta päästä kesäkukkia. Ne voi laittaa ulos jo vappuna, koska ne kestävät muutamia pakkasastetta. Lisäksi ne kukkivat tauotta syksyyn asti, kunhan saavat tasaisesti vettä ja ravinteita. Tykkään ajatuksesta, että keväällä ostetut kukat kestävät syksyyn asti. Parasta neilikoissa kuitenkin on, että ne tuoksuvat ihan oikeasti mausteneilikalle.
Olin ajatellut laittaa kukkalaatikoihin pelakuita, mutta tämä kuva sai minut muuttamaan suunnitelmiani. Tosin voi käydä niin, että taimiostoksilla mieli muuttuu uudelleen, niinkuin yleensä käy.



Ihananainen pioni. En ole hurahtanut pioneihin mitenkään erityisemmin, mutta tämän kaunottaren kukkiessa ajattelen, että pioneita voisi sittenkin olla vähän enemmän puutarhassani. En muista tämän pionin nimeä, olen kiitollinen, jos joku tietää kertoa sen minulle.


Seuraavassa kuvassa on syyshohdekukka ja punainen siankärsämö. Kun joskus ennen tähän taloon muuttamista haaveilin omasta puutarhasta, oli syyshohdekukka ensimmäisiä kasveja, joihin tykästyin. Taisin heti seuraavana vuonna muutosta hankkia yhden taimen, mutta eihän se menestynyt savimaassa, sellainen hienohelma kun on. Se tarvitsee läpäisevän ja kuohkean maan, jollaisen sain kun kivikkokukkamaa perustettiin. 
Punainen sainkärsämö tuntuu sopivan melkein minkä tahansa kukan kaveriksi.


Olipas sattumanvarainen kuvakokoelma. Paljon kivoja, ja yllättäviäkin muistoja ja tunnelmia arjen keskeltä.

Leppoisaa lauantai-iltaa!


perjantai 17. maaliskuuta 2017

Pihakierroksella


On ollut niin hienoa keliä että! Muutamana iltapäivänä ja yönä ollut lumimyräkkäkään ei ole enää tuonut talvea takaisin, vaan päinvastoin kiihdyttänyt lumen sulamista entisestään. Uus lumi vanhan tappaa, vai miten se sananlasku menikään.

Aurinko houkuttelee ulos nurkkia potkimaan ja kevään merkkejä tutkailemaan.

Sinitinttipariskunta on jo kovasti pesänlaittopuuhissa. Herra tiainen kiertää puolen tontin kokoista reviiriään puusta ja pensaasta toiseen kertomassa reviirin rajat muillekin.

Nuoren vaahteran juurella kukkamaassa alppiruusut paistattelevat aurongossa. Hyvältä näyttää. Jokohan saataisiin viimein muutama kukkanen Grandiflorumiin?


Mikkeli ei näytä yhtään niin hyvältä. Se on ollut huonovointinen melkein alusta asti. Täytysi varmaan tehdä joku suurempi pesuoperaatio sille, parina kesänä sillä on ollut punkkeja riesanaan.  Se vain kummastuttaa, ettei mikään vaiva tunnu tarttuvan tuohon vieressä olevaan Grandiflorumiin, vaikkei pensailla ole kuin pari metriä väliä.


Pihan Pikkumetsän puut ovat humpsahtaneet 15 vuodessa ihan isoiksi puiksi. Laitettiin muutamaan puuhun linnunpönttöjä, ja riippumaton paikkaakin katseltiin lasten kanssa vahvimpien mäntyjen väleihin.


Linnut on kuitenkin jo ottaneet kymmenen aarin kokoisen Pikkumetsän omakseen. Korkealla oksan hangassa on soma pieni pesä.


Noin parin metrin korkeudella toisessa männyssä on toisenlainen rakennelma. Varis on tehnyt myös pesänsä metsään. Olipa vaikea saada kuvatuksi variksen vajaan metrin kokoista taideteosta kaikkien oksien seasta.


En ole vielä istuttanut metsään varsinaisesti mitään. Olen odotellut, että kuusten, mäntyjen, koivujen, pihlajien, vaahteroiden ja pähkinäpensaiden lomaan syntyisi luonnostaan varjoisia paikkoja ja suojaisia aukeita. Nyt alkaa vihdoin näyttää siltä, että metsään voisi alkaa rakennella polun tapaista ja istutella joitakuita maanpeittoperennoja ja rhodoja. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.
Aukeilla paikoilla on ukonkellot levinneet mukavasti. Niitä kylvin samana vuonna kuin kuusen- ja männyntaimet istutettiin. Ne saavat minun puolestani levitäkkin niin paljon kuin haluavat. Viimekesäiset siemenpallurat ovat jo tyhjentyneet metsään, joten lisää kukkia on tulossa.


Metsässä on myös muutama valtavan korkea väinönputki. Nekin on hienoja luonnon suurperennoja, jotka saavat oikein mielellään viedä tilaa pujoilta ja juolavehnältä.



Seuraavaksi jatkoin kierrosta kasvimaan laidalle.
 Yhdessä kulmauksessa on parimetriseksi hujahtanut vuoriruusu. Kiulukat ovat hieman rappioromanttisia tähän aikaan vuodesta



Metsäruusn oksistossa on myös ollut jollain pikkulinnulla pesä. En raaski sitäkään rikkoa, vaikka tuskin se enää kenellekkään tänä vuonna kelpaa.


Humalan pähkylät keikkuvat hennossa tuulessa. Kohta leikkaan ne pois uuden kasvun tieltä.



Ihanaa kun tulee kevät! Kaunista viikonloppua!


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Siemenpussien rapistelua




Olen saanut ja ottanut lisää aikaa puutarhajuttujen tekemiseen. On ihanaa alkaa joka kevät alusta, ja antaa hullutuksen viedä mennessään. On myös ihanaa tehdä ihan järkeviä suunnitelmia.
Keväällä tähän aikaan kaikki tuntuu vielä mahdolliselta.


Kasvimaa ja oman sadon kasvattaminen ja korjaaminen vetoaa ihmisessä johonkin alkukantaiseen vaistoon. Harvasta asiasta tulee niin suurta mielihyvää arjen keskellä, kuin itse kasvatetusta ruuasta jotka voi kantaa suoraan pellolta pöytään. Rakastan syksyn säilönnän aikaa, kun tiskipöytä täyttyy mehupulloista ja hillotölkeistä, ja keittiössä tuoksuu mehumaijalla tehty höyrymehu ja ryöpätyt pavut.

Sato ei ehkä ole suuren suuri, mutta sitäkin arvokkaampi.

      


Tänä vuonna valitsin esikasvatettavaksi vain varmoja juttuja, joilla on lyhyt esikasvatusaika. Kokeilen pitkästä aikaa kasvattaa kaaleja. Meillä ei ole kasvimaassa kaalikasveja vaivaavaa möhöjuurta, niin kasvatuksen pitäisi onnistua. Istutan kaalien kaveriksi samettikukkia, joiden hajun pitäisi harhauttaa ötökät muualle, ja niiden juuret karkottavat maasta ankeroisia.


Itseni ja oman ajan puutteeni tuntien ostin harvennusta kaipaavista kasveista kylvönauhoja. Kylvönauhassa siemenet on jaettu valmiiksi tasaisiin välein niin ettei harventamista tarvita.


Kuten kaalien kanssa, myös porkkanoiden kanssa kasvatan kumppanuuskasveja, jotka harhauttavat kemppejä ja porkkanakärpäsiä. Niinä vuosina, kun minulla on kasvimaa ollut, olen aina istuttanut porkkanat ja sipulit vuororiveihin.

                                


Kasvimaalla voi tehdä yllättävän paljon oman työn helpottamiseksi ja tautien ja tuholaisten torjumiseksi. Erityisen kiinnostunut olen viljelykierrosta, kasvikumppaneista, ruutuviljelyistä ja kateviljelystä.

Viljelykierto eli vuoroviljely käyttää hyödyksi maan eri kerroksia, ja sen avulla kasvit voi jakaa ravinteiden tarpeen mukaan erilaisiin lohkoihin, jotka vaihtuvat vuosittain. Myöskään maassa mahdollisesti piileksivät kasvituholaiset eivät löydä isäntäkasvin luo yhtä helposti, kun kasvit vaihtavat vuosittain paikkaa.

Kasvikumppanit harhauttavat tuholaisia, ja niiden on myös sanottu monella muulla tavoin lisäävän kumppanikasviensa hyvinvointia. Jälkimmäisestä en osaa vielä sanoa, mutta ajatus kuulostaa hauskalta.
Jokatapauksessa basilikaa kannattaa istuttaa tomaatin naapuriksi, sipulia porkkanan kaveriksi ja salviaa tai samettikukkaa kaalien kanssa samalle alueelle, ja tilliä ja persiljaa salaattipenkkiin. Erilaiset tuoksut sekoittavat tihulaisöttiäisten nenät, ja ehkä niitä eksyy kasvimaalle vähemmän. Lisäksi minusta näyttää hauskalta, kun erilaiset kasvit kasvavat rinnakkain.

Ruutuviljelyn avulla on mahdollista maksimoida pieneltä alalata saatava sato. Kun riviväleihin ei tarvitse mahtua kävelemään, riittää, että siemenet kylvää sen verran kauas toisistaan että ne mahtuvat kasvamaan riittävän suuriksi häiriöttä. Pienessä ruudussa kasvien hoito on helppoa, kun kitkemään pääsee käytävältä jokapuolelta.

Joskus voi tosin käydä niin, että kasvit ikäänkuin valtaavat kaiken tilan, eikä käytävistä näy jälkeäkään....

                               

Meidän kasvimaan eliötoiminta on pientä pellon edellisen omistajan tehoviljelyn seurauksena. Eliötoimintaa vilkastuttaakseni olen aloittanut kateviljelyn. Meillä tulee ruohonleikkuun sivutuotteena runsaasti ruohonleikkuujätettä, jonka hyödynnän kasvimaalla riviväleissä. Ruohokatteen edut ovat kiistattomat;
- Kylvön jälkeisen kastelun jälkeen kasvimaata ei tarvitse juurikaan kastella, koska ruohokate pitää maan kosteana, ja toisaalta estää maata liettymästä sateella.
- Lannoitus hoituu itsestään, kun ruohon maatuessa ravinteet menevät suoraan kasvien käyttöön. Kasvimaa ei oikeastaan tarvitse muutakuin kalkitsemisen säännöllisesti, muita lannoitteita ei tarvita. - Maata ei kateviljelyssä tarvitse muokata ollenkaan, vaan madot hoitavat muokkaustyön samalla kun kuljettavat maatunutta ruohoa maanalaisiin käytäviinsä.
- Ruutuviljelyyn kateviljely sopii loistavasti, koska pieniä ruutuja olisi hankala koneellisesti muokata.
Syksyksi maa katetaan kauttaaltaan, ja keväällä kate vain siirretään sivuun kylvöjä varten. Alkuvaiheessa olen tehnyt katteeseen vakoja, johon olen tehnyt rivin ostomullasta kylvöalustaksi, koska pohjamaa on ollut niin tiivistynyttä. Isot siemenet kuten pavut ja herneet sekä sipulin istukkaat olen peittänyt pienellä katekerroksella, jotta linnut eivät penkoisi siemeniä näkyviin.

Tässä on minun kasvimaasuunnitelmani.:
Peruna on tarkoitus istuttaa toisaalle puutarhassa, jahka tilaa sille saadaan raivattua.

 


Oli hyötytarha tai ei, en voi vastustaa unikoita. Niitä vain yksinkertaisesti pitää olla. Näistä pusseista kylvän perennapenkkiin, mutta osa pääsee myös kasvimaalle.



Voikaa hyvin!


maanantai 13. maaliskuuta 2017

Hymyilevät Möröt nukkuvat talviunta


Yhtenä samettisen pehmeänä talvi-iltana saavuimme luonnon rauhaan.
Oli ihan hiljaista. Sumu hiipi pitkin lumista järvenselkää. Aurinko oli painumaisillaan utuisen horisontin taakse.
Sielu lepäsi.
Teki hyvää vain olla ja hengittää siinä maisemassa.


Aamulla sumu oli poissa ja aurinko paistoi kirkkaasti. Haettiin aurinkolasit ja lähdettiin kasomaan mitä Mörölle kuuluu. Mörkö asuu saaressa. Voit lukea lisää kiltistä Möröstä vanhasta blogistani TÄÄLTÄ.


Kun kamera roikkuu kävelyretkellä kaulassa, menee horisontti välillä vähän miten sattuu.
Huumaannuin lumisesta auringossa kylpevästä järven selästä.


Saaren varjossa oli hyvä lepuuttaa silmiä, ja käydä hankeen makuulle. Ja tehdä enkeleitä.


Mörkö odotti omalla paikallaan saaren kärjessä. Se nukkui talviunta. Eikä se herännyt vaikka söimme eväitä sen kainalossa.


Seuraavana aamuna sää oli jälleen muuttunut. Oli suojasää, ja aurinko oli pilvessä. Erinomainen lumiukkokeli.
Hangelle ilmestyi pari hilpeää hahmoa. Otus ja hänen uskollinen lampaansa...




Sinne ne jäivät päivystämään, siltä varalta, että hymyilevä Mörkö heräisi ja haluaisi juttuseuraa.


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Aamu


Ei kai päivä voi olla kovin huono..


...jos aamu alkaa näin kauniisti?


Kaunista maaliskuuta! Maaliskuu on jo kevätkuukausi!

tiistai 21. helmikuuta 2017

Talvi tekee hyvää


Eräänä talvisen harmaana päivänä lähdimme mökkijärven jäälle kävelylle. Maisema on ihanan eleetön ja hiljainen.
Koiruudet kirmasivat vapaasta tilasta huumaantuneena. Fiina- vanhus kulki aika maltillisesti meidän ihmisten kanssa samoja reittejä, Huugolle tuli gps-pannan kilometrilukemiksi noin kymmenen kilometriä enemmän kuin meille muille.



Yhden saaren rannassa on iso kivi. 


Lapset haluaa aina seikkailla ja mennä luoliin ja koloihin. Minua ahdistaa moiset kolot, vaikka järki sanoo että kyllä siitä hyvin mahtuu, eikä ikiaikainen kivi mihinkään kaadu. Lapsilla on kuitenkin hauskaa.


Saaressa mennään aina piilosta. On ihana maata piilosilla suopursulta tuoksuvassa mättäässä tiirailemassa taivaita. Rakastan kaikkia mökkijärven mäntyjä.


Tuntuu suurelta etuoikeudelta, että saaret mökin läheisyydessä on luonnosuojelualueita, joilla saa retkeillä vapaasti, kunhan luontoa ei häiritse tai vahingoita.
Kaikki puut saavat elää oman elinkaarensa miten tahtovat.


Yhtenä mökkipäivänä saatiin nähdä vähän aurinkoakin!


Talvi tekee hyvää. Luonto tekee hyvää. Hiljaisuus tekee hyvää.
Nautitaan talvesta, niin kauan kun sitä riittää.
Voikaa hyvin!