Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Kevään pikakelaus.


Humpsis vaan, kevät meni menojaan, ja kesä tuntui tulevan kertaheitolla pihamaalle.

Kaikki pienet ihanuudet kukkivat auringon paahtaessa ja kevättuulen tuivertaessa. Kaikkien perään en ehtinyt edes mennä kameroineni.  

Pikkukäenrieskoja on joutomailla siellä täällä pikkutuppaita. Joskus näkee vanhoja puutarhoja, jossa käenrieska on valloittanut koko nurmikon omenapuiden alla - voiko somempaa ollakkaan.



Valkovuokot taipuvat tuulessa. Ihan tarkkaa kuvaa on mahdoton ottaa.


Ihastun pellon reunassa valtaisaan leskenlehtimereen. Kevään keskipäivän aurinko on niin kirkas, että kaikki kuvani "paloivat puhki".



Skillat valtaavat hiljalleen alaa etupihan nurmikolla.


Kukkapenkissä loistaa punainen sinivuokon munnos, joka on isäni lapsuuskodin maisemista kotoisin.


Kevätkaihonkukka



Tähän väliin pieni päivitys fasuista.
Fasaanitarhan hoodeilla on säpinää. Villi fasaanikukko koikkelehtii tarkastamassa tarhan asukkeja.



Tarhan puolella kukot röyhistelevät rintaansa, ja pitävät vierasta silmällä.


Rouvilla on munintaprojekti meneillään. Ne munivat vähän minne sattuu. Välillä näyttää siltä, että muna olisi pudonnut "kyydistä" vahingossa kesken juoksun, kun munia löytyy niin lätäköistä kuin keskeltä hiekkakenttääkin. Osa munii vähän siivommin havujen suojaan maakuoppaan. Niille vasiten rakennetut munintapaikat ovat olleet vain muutaman rohkean kokeilijan käytössä. 


Hautomakoneessa puksuttelee uusi fasaanisukupolvi. Kuoriutumista odotellaan tapahtuvaksi noin viikon kuluttua.


-------------------------

Takaisin kukkiin, noin viikon kuluttua edellisestä kukkapäivityksestä..
Yksi yksinäinen tulppaani kukkii keskellä nurmikkoa mukulaleinikkien joukossa. Mistä lie siihen saapunut.


Aika ihana!


Toukokuun alussa meidän esikoinen täytti 14 vuotta. Mihin ihmeeseen vuodet juoksevat?



Juhlahumua ennen olen yleensä laittanut kesäkukat terassin kukkalaatikoihin. Valitsimme kukat kuopuksen kanssa paikallisesta rautakaupan puutarhamyymälästä. Tänä vuonna laatukkoon pääsivät taivaansiniset ja purppuran väriset orvokit, valkoisia ja vaaleanpunaisia neilikoita, hopeaputousta ja lankaköynnöstä. Pikkuorvokit ja neilikat jaksavat kukkia syksyyn asti, kun istutusmullan lannoittaa ja kalkitsee hyvin, ja kukat saavat vettä riittävästi, ja kuihtuneita kukkia napsii silloin tällöin. Olen kierrättänyt samaa istutusmultaa monta vuotta lannoituksen turvin, eikä ongelmia ole ollut. Aurinkoiselle terassille olen hankkinut altakastelukukkalaatikot, jotka vetävät vettä nelisen litraa kerralla, ja pidentävät kasteluväliä helteilläkin jopa reilun viikon mittaiseksi.


Etupihan kivikkokukkamaassa purppuratuomi, kevätvuohenjuuri, kirsikat ja Ella-mummin esikot paistattelevat helteessä. Tuntuu, että mehiläisillä on nyt yhtäkkiä puuhaa ihan joka paikassa. Haaveilemme myös omista mehiläispesistä jossain vaiheessa. saa nähdä, toteutuuko se haave. 







Äitien päivänä lapset keräsivät ihanat kimput puutarhasta.



Nyt parhaillaan vanha Punakaneli- omenapuu kukkii valtoimenaan.












Nautitaan ihanasta kesäsäästä! 




Voikaa hyvin!


sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Jokohan kevät on oikeasti tulossa?


Noniin,vihdoin!
Bloggerissa on ollut joku ihme vika, enkä ole saanut kuvia ladatuksi silloin kuin olisi ollut aikaa asettua blogin äärelle. Nyt vihdoin onnistui, ja pääsen purkamaan kuulumissumaa. :)


Talven selkä alkaa pikkuhiljaa taittua kevättä kohti. Jotenkin nyt ei tunnu niin tuskaiselta tämä kevään odotus, kun monena aikaisempana vuotena. Luulen, että osasyynä on se, että on ollut niin kaunis talvi, ettei ole ehtinyt niin kovin kaivata kevättä. Verrattuna semmoiseen rönttökelitalveen, nyt on ollut nättiä ihan kaiken aikaa.



Auringolle ei kuitenkaan paksut hangetkaan mahda mitään. Aurinko ja yöpakkaset takasivat pääsiäiseksi mahtavat hankikantokelit, ja pikkuhiljaa ulkona seisoskellessa alkoi kuulua erilaisia ääniä; joutsenten kaakatusta ja kurjen kiekaisuja, veden tippumista räystäästä; raskaan lumikuorman humahtelua katoilta.

Kanalan ulkoluukun on välillä uskaltanut aurinkoisella ja lempeällä säällä avata tuuletusmielessä. Herrat kävivät toteamassa lumitilanteen, (noin 30 cm)  ja häipyivät sitten kuukerrellen takaisin sisälle. Ulos kotkoherrasväki pääsee vasta kesäkuun puolella, koska lintuinfluenssaepidemiat ovat tiukentaneet siipikarjan ulkonapitosäädöksiä.


Pikkuhiljaa olen löytänyt kotosalla ollessa itsestäni jälleen kokeilevan ruuanlaittajan ja leipurin piiitkän luovan tauon jälkeen. Haaveilen laittavani niitä kokkailuita myös tänne blogiin.

Muutama maistiainen:

Tässä koristellaan lasten yhteistä nimipäiväkakkua, josta tuli samalla Suomen hiihtäjien mitalikakku. Oli hauskaa seurata talviolympialaisia, kun suomalaiset pärjäsivät hyvin.


Iranilaisilta ystäviltäni saamani munakasohjeen avulla saa loistavaa pikaruokaa silloin, kun ei viitsi laittaa mitään monimutkaisempaa.


Maahanmuuttajista puheenollen, tiesittekö, että yhtä aikaa meidän pääsiäisemme aikaan Lähi-Idän maissa (ainakin kurdit, afgaanit ja iranilaiset) vietetään uutta vuotta. Uuden vuoden päivä on kevätpäiväntasaus, ja juhla-aikaa on siitä kaksi viikkoa eteenpäin hieman samaan tapaan, kun meillä joulun tienoossa.
On ollut jännittävää huomata, että meidän kotoiset pääsiäisperinteet eivät olekkaan mitään niin kovin ainutlaatuisia. Uuden vuoden juhlassa on paljon samoja elementtejä; rairuohoa, kukkia, maalattuja munia, makeisia ja jopa mämmiä. Mämmi on heikäläisillä tosin vehnään tehtyä, ja sen nimikin on luonnollisesti jotakin muuta.

Alla hieman kiireessä kännykällä napattu kuva viimevuoden uuden vuoden juhlien juhla-alttarista. Alttarille kootaan s- kirjaimella alkavia uutta alkua, hedelmällisyyttä ja uuden kevään ihmeen kiitollisuutta symboloivia asioita, kuten granaattiomenia, rairuohoa, peili, kynttilöitä ,munia, kukkia, kuivia hedelmiä, makeisia, jne. Muslimikulttuurissa tietysti myös Koraani on mukana.





Kuivatuista hedelmistä valmistetaan liottamalla juoma, joka tarjotaan läheisille juhlan jälkeisenä aamuna. Jokainen hedelmä symboloi jotakin meidän sisäelintämme, ja juoma toivottaa siunausta, voimia ja terveyttä uuteen viljelykauteen.

Myös juhlaruoka symboloi uutta kasvua. Tärkein ruuan osa on valkoinen riisi ja Zabzi, eli pinaattimuhennos, joka raikkaan vihreällä värillään symboloin kevään ihmettä. Kuvassa myös perinteistä juhlariisiä, Gablia, jossa on seassa juustokuminalla ja kurkumalla maustetussa öljyssä kypsennettyä porkkanaa ja rusinoita.




Mitähän vielä... erilaisia sukkaprokkiksia on myös tullut tehtyä. Neulontainnostus on todella syklistä. Saatan monta kuukautta neuloa intoa piukassa kaikkia mahdollisia eteeni tulevia ohjeita, ja sitten yhtäkkiä into hiipuu, herätäkseen taas jonkin ajan kuluttua uudelleen.. Josko kuitenkin saisin muutamat sukkakuvat päivitettyä tänne blogiinkin jossain vaiheessa. Toivon niin.
 Kuvassa Nina Laitisen Taimitarhan Kal- prokkiksen ystävänpäiväsukkaa tuloillaan..


Ai niin, kävimme maaliskuun puolivälissä perheen kanssa ulkomailla. Siitäkin toivoakseni ehdin kirjoittaa jokusen postauksen.


Välillä kun oikein väsyttää, täytyy ottaa vitamiini- ja väripläjäys, ja tehdä sitrusmehua. Se on erityisesti meidän perheen kuopuksen herkkua.
Sitten taas jaksaa!


Nyt on jo huhtikuu pitkällä!
Kevät saa jo tulla. Ihan pikkuisen vain olen rapistellut siemenpusseja kasvimaata silmällä pitäen, muuten olen jostain syystä saanut pidettyä itseni kurissa huikentelevaisten puutarhaostosten suhteen.. Tosin, ehtiihän sitä vielä. ;)



Voikaa hyvin!

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Tulppaaniaika


Ihan tavallisena päivänä kun nouseva aurinko näyttää elämisen jäljet ikkunassa


ihan tavalliset tulppaanit


tuovat tavattomasti iloa.


Arjen tiimellyksessä ne unohtuvat maljakkoon


vähän liian pitkäksi aikaa.


Sinisiä tulppaanejahan ei ole olemassa. Minä varmasti kuvittelin kaiken.


Kaunista maaliskuuta!

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Tapahtuipa kerran viimevuonna...


En oikein muistakkaan, mitä olen viimeksi tänne käynyt kirjoittamassa. Nyt täytyy laittaa kirivaihde päälle, ja kertoa, mitä kaikkea kuluneen puolen vuoden aikana meillä on tapahtunut.
Palataan ajassa suurin piirtein viime vuoden kesäkuuhun. Silloin alkoi meillä kaikenlaista uutta.



Samaan aikaan, kun puutarhassa rhodot kukkivat ihka ensimmäistä kertaa, meillä tapahtui kuoriutumisia.



Hautomakoneesta kuului vaativia piip- ääniä, kun reilu 50 fasaanivauvaa otti ensimmäistä tuntumaa ulkomaailmaan.


Ne kasvoivat huimaa vauhtia, ja jo viikon ikäisinä ne olivat jo kovasti virkistyneet.


Heinäkuun puolella fasaaninuorikot pääsivät ensikertaa kurkistamaan, miltä ulkona näyttää.


Kuka on rohkea, ja uskaltaa ensimmäisenä?



Juhannuksen ihanasta valosta nautimme mökillä, kun saimme fasaaneille luotettavan hoitajan siksi aikaa.
Mökkimaastosta löysin ihmeellisiä ihanuuksia.

Vanamoita on tavattoman vaikea kuvata. Varsinkin kameralla, joka ei enää oikein onnistu tallettamaan sitä mitä kuvaaja haluaisi. Siinä niitä nyt kuitenkin on.



Ojan pohjalta kosteasta rahkasammaleesta löytyi kaksi kasvia, joihin en ollut ikinä ennen törmännyt luonnossa. Luonnon monimuotoisuus saa toden totta nöyräksi. Ajatella että meillä on tällaisiakin ihmeitä ihan itsekseen kasvamassa suomalaisessa luonnossa!

Maariankämmekkä



ja kellotalvikki. Onneksi on Luontoportti, joka auttaa tunnistuksessa, en olisi talvikkia tunnistanut omin päin.



Huugo totutteli mökkirannassa vesielämään. 


Kotipihassa en töiden ja muiden kiireiden vuoksi oikein ehtinyt puuhata paljon mitään. Onneksi Puutarhassa kukkii aina joku, vaikkei itse pistäisi tikkuakaan ristiin asian vuoksi.


Joutomaan koiranputkien yläpuolella oleva valkoinen kukkaroihu heinäkuussa sai huomioni kiinnittymään.

Koiranheisihän se siinä. Sen kukat pärjäävät paremmissakin piireissä. Tämä pensas on tullut joutomaalle ihan itsekseen lintujen kylvämänä. SE on kasvanut komeaksi pensaaksi ihan huomaamatta. Viime talvena huomasin sen ensimmäisen kerran, kun siinä oli paljon marjoja. Ymmärtääkseni koiranheiden marjojen siemenet ovat myrkyllisiä, joten marjojen sanotaan olevan myrkyllisiä. Linnut voivat popsia marjoja kuitenkin huoletta, koska siemenet läpäisevät niiden elimistön rikkoutumatta, päätyen sitten hyvän lähtöpanoksen turvin kasvamaan sinne minne lintunen päättää marja-aterian jälkeen istahtaa.


Talon vanhat akileijat nousevat vuosi toisensa jälkeen uskollisesti talon nurkalta. 


Herttoniemi kukkii portin pielessä,


ja helmiorapihlaja kivikkopenkissä.


Saunan edustan kukkaketo on vihdoin muuttumaisillaan sellaiseksi, josta aikoinani haaveilin. Paljon kellokukkia, orvokeita ja ajuruohoa.




Sanomattakin on selvää, että kastelusta ei ainakaan tarvinnut viimekesänä huolehtia. Kaikki rehotti ihan omia aikojaan. Vettä piisasi, ja oli paljon mahdollisuuksia pisarakuvien ottamiselle.




Yhden joutomaan rehotusta hillitsemään otimme kolme reipasta kesätyöntekijää. Nämä pässit olivat vähän liiankin innokkaita työssään; saman tien menivät parempiin suihin myös pihlajan rungon kuori ja tyrnit sekä puolitoistametriseksi ehtinyt pihtakin.  Yritimme kyllä aidata esimerkiksi sen pihtakuusen, mutta ilmeisesti aitaaminen ei ollut riittävän tehokasta, koska puuparka koki siitä huolimatta kovan kohtalon. Leppoisaa ja rapsuttelua rakastavaa väkeä nämä herrat olivat kuitenkin, vaikka täytyy sanoa, että lammaskokeilumme taisi jäädä tähän yhteen kesään.



Meille muutti myös nämä suloiset pupusiskokset, Pipsa ja Bellus, jotka popsivat oman osansa rehottavasta heinästä jota puski joka nurkalta.



Kasvimaa ei oikein onnistunut tänä kesänä, kylmän ja sateisen sään sekä liian pienen ajan vuoksi, mutta marjapensaat ja kirsikkapuut tuottivat hyvän sadon.
Karhunvatukoista jää aina osa pensaisiin, kun kaikkia ei muista käydä keräämässä. Nämä marjat kun kypsyvät hieman eri tahtiin. Kun marja lähtee helposti oksasta irti,, se on parhaimmillaan, makea ja mehukas. Mutta jos sen erehtyy irrottamaan liian aikaisin, maku on kitkerä ja vetinen.
Pakastaminen ei tee näille herkkumarjoille oikeutta, joten pääasiassa popsimme niitä samalla kun kävimme moikkaamassa lampaita, koska pensas on ihan aitauksen kupeessa.


Viinimarjapensaita on niin paljon, että joka vuosi jää väkisinkin osa linnuille. Tänä vuonna tein sekamehua kirsikoista ja herukoista.


Etupihalla meillä kasvaa kuopuksen syntymän kunniaksi istutettu suklaakirsikka, ja esikoisen syntymän kunniaksi istutettu Huvimaja- kirsikka. Lisäksi takapihalla on jurvalaisen pappani kotiseudultaan tuomaa vanhaa kantaa olevia kirsikkapuita. Niistä riitti tänä vuonna satoa mehuksi asti.
Suklaakirsikat ovat jännittävän tummia. Linnut jättävät ne tumman värin ansiosta rauhaan, joten puutarhurille jää hyvä sato kerättäväksi.
Tässä havainnollistukseksi suklaa- ja tavallisia kirsikoita sekä puna- ja mustaherukoita. Suklaakirsikka on todellakin yhtä tumma kuin mustaherukka. Maultaan se on hieman makeampi kuin punaiset kirsikat.


Sade helli sienten ystäviä. Lapset kävivät Äijän kanssa sienessä monta kertaa.




Alkusyksystä oli aika jättää haikeat jäähyväiset meidän  ihanalle karvakorvalle, Fiinuskalle. Se sairastui niin pahasti, ettei se olisi enää kestänyt hoitotoimenpiteitä. Se eli onnellisen elämän meidän kanssa, ja me kaikki kaivataan sitä kovasti. Joulukuussa se olisi täyttänyt 12 vuotta.



Huugokin reagoi ystävänsä menettämiseen. Se etsiskeli Fiinaa, ja odotti sen haukun vastaavan omaansa. Vähäksi aikaa se lakkasi jopa syömästä.



Lähdettin kuitenkin mökille seuraavaksi viikonlopuksi. Annettiin kauniin mökkimaiseman hoitaa kaipausta ja ikävää.







Syksyllä omat työkuvioni muuttuivat. Pojat kantoivat "mamille" ison sylillisen kukkia läksiäislahjaksi. Onneksi jäähyväiset eivät olleet lopulliset, vaan olen jatkanut maahanmuuttajanuorten parissa vapaaehtoistyön puolella.


Lokakuussa tulivat vihdoin keväästä asti odottamani kanaparvi. Lähdin mukaan luonnonvarakeskuksen säilytysohjelmaan, ja otin hoitooni kuusi Hornion kantaa olevaa maatiaiskanaa, sekä kaksi saman kannan kukkoa.


Kanat ovat vieneet sydämeni. Kun joskus on arjessa tiukka paikka, tulen hetkeksi seisomaan kanalaan. Kanat ovat jotenkin perusasioiden äärellä kokoajan. Niiden hääräämisen katselu on varsinaista mindfullnessia.

Nämä kanat tuntevat jo hoitajansa, ja ovat häkin ovella vastassa kun tulen tuomaan ruuantähteitä ja muita herkkuja. Kompostiin ei meillä mene enää mitään muuta kuin appelsiinin ja banaanin kuoret sekä nenäliinat ja kahvinpurut, tämä herrasväki pistelee poskeensa ihan kaiken muun. Palkaksi hyvästä hoidosta kanarouvat pyöräyttelevät munia harvakseltaan. Syksyn sulkasadon ja munintatauon jälkeen munia tulee taas 2-4 päivässä.



Ja sitä mitä kanat ei syö, niin fasaanit kyllä syövät senkin... Fasaaneista on tullut uhkeita syksyn aikana.


Kasvimaan pito ja omat vihannekset antavat odottaa ensikesään, mutta tämän kuluneen kesän ja syksyn tuloksena olemme tällä hetkellä täysin lihaomavaraisia. Pakkasessa on lampaanlihaa, ja koska mies metsästää, niin myös peuran lihaa löytyy kiitettävästi. Lisäksi herkuttelemme silloin tällöin fasaanipaistilla.

Marraskuun pimeinä aamuina on ollut ihanaa laitella lihapata uuniin kypsymään ennen muita päivän askareita.



No tulihan se joulukin viimein, ja ansaittu hengähdystauko arjen tiimellykseen.




Uusi vuosi vaihtui leppoisasti.




Exoticgardenin kuvasto on jo tipahtanut postilaatikkoon. Kohta on taas aika ajatella puutarha-asioita. Sitä ennen nautitaan lumesta ja talvesta ja kauniista pakkaspäivistä ja hämärän hyssystä.



Olkoon tuleva vuotesi täynnä kaikkea sitä hyvää ja ihanaa ja onnellista, mitä siltä toivot, ja lisäksi antakoon se sinulle myös kaikkea sitä, mitä et olisi osannut uneksiakaan.


Voikaa hyvin!