Kevään pikakelaus.

Humpsis vaan, kevät meni menojaan, ja kesä tuntui tulevan kertaheitolla pihamaalle.

Kaikki pienet ihanuudet kukkivat auringon paahtaessa ja kevättuulen tuivertaessa. Kaikkien perään en ehtinyt edes mennä kameroineni.  

Pikkukäenrieskoja on joutomailla siellä täällä pikkutuppaita. Joskus näkee vanhoja puutarhoja, jossa käenrieska on valloittanut koko nurmikon omenapuiden alla - voiko somempaa ollakkaan.

Valkovuokot taipuvat tuulessa. Ihan tarkkaa kuvaa on mahdoton ottaa.

Ihastun pellon reunassa valtaisaan leskenlehtimereen. Kevään keskipäivän aurinko on niin kirkas, että kaikki kuvani "paloivat puhki".

Skillat valtaavat hiljalleen alaa etupihan nurmikolla.

Kukkapenkissä loistaa punainen sinivuokon munnos, joka on isäni lapsuuskodin maisemista kotoisin.

Kevätkaihonkukka

Tähän väliin pieni päivitys fasuista.
Fasaanitarhan hoodeilla on säpinää. Villi fasaanikukko koikkelehtii tarkastamassa tarhan asukkeja.

Tarhan puolella kukot röyhistelevät rintaansa, ja pitävät vierasta silmällä.

Rouvilla on munintaprojekti meneillään. Ne munivat vähän minne sattuu. Välillä näyttää siltä, että muna olisi pudonnut "kyydistä" vahingossa kesken juoksun, kun munia löytyy niin lätäköistä kuin keskeltä hiekkakenttääkin. Osa munii vähän siivommin havujen suojaan maakuoppaan. Niille vasiten rakennetut munintapaikat ovat olleet vain muutaman rohkean kokeilijan käytössä. 

Hautomakoneessa puksuttelee uusi fasaanisukupolvi. Kuoriutumista odotellaan tapahtuvaksi noin viikon kuluttua.

-------------------------

Takaisin kukkiin, noin viikon kuluttua edellisestä kukkapäivityksestä..
Yksi yksinäinen tulppaani kukkii keskellä nurmikkoa mukulaleinikkien joukossa. Mistä lie siihen saapunut.

Aika ihana!

Toukokuun alussa meidän esikoinen täytti 14 vuotta. Mihin ihmeeseen vuodet juoksevat?

Juhlahumua ennen olen yleensä laittanut kesäkukat terassin kukkalaatikoihin. Valitsimme kukat kuopuksen kanssa paikallisesta rautakaupan puutarhamyymälästä. Tänä vuonna laatukkoon pääsivät taivaansiniset ja purppuran väriset orvokit, valkoisia ja vaaleanpunaisia neilikoita, hopeaputousta ja lankaköynnöstä. Pikkuorvokit ja neilikat jaksavat kukkia syksyyn asti, kun istutusmullan lannoittaa ja kalkitsee hyvin, ja kukat saavat vettä riittävästi, ja kuihtuneita kukkia napsii silloin tällöin. Olen kierrättänyt samaa istutusmultaa monta vuotta lannoituksen turvin, eikä ongelmia ole ollut. Aurinkoiselle terassille olen hankkinut altakastelukukkalaatikot, jotka vetävät vettä nelisen litraa kerralla, ja pidentävät kasteluväliä helteilläkin jopa reilun viikon mittaiseksi.

Etupihan kivikkokukkamaassa purppuratuomi, kevätvuohenjuuri, kirsikat ja Ella-mummin esikot paistattelevat helteessä. Tuntuu, että mehiläisillä on nyt yhtäkkiä puuhaa ihan joka paikassa. Haaveilemme myös omista mehiläispesistä jossain vaiheessa. saa nähdä, toteutuuko se haave. 

Äitien päivänä lapset keräsivät ihanat kimput puutarhasta.

Nyt parhaillaan vanha Punakaneli- omenapuu kukkii valtoimenaan.

Nautitaan ihanasta kesäsäästä! 

Voikaa hyvin!

Jokohan kevät on oikeasti tulossa?

Noniin,vihdoin!
Bloggerissa on ollut joku ihme vika, enkä ole saanut kuvia ladatuksi silloin kuin olisi ollut aikaa asettua blogin äärelle. Nyt vihdoin onnistui, ja pääsen purkamaan kuulumissumaa. :)

Talven selkä alkaa pikkuhiljaa taittua kevättä kohti. Jotenkin nyt ei tunnu niin tuskaiselta tämä kevään odotus, kun monena aikaisempana vuotena. Luulen, että osasyynä on se, että on ollut niin kaunis talvi, ettei ole ehtinyt niin kovin kaivata kevättä. Verrattuna semmoiseen rönttökelitalveen, nyt on ollut nättiä ihan kaiken aikaa.

Auringolle ei kuitenkaan paksut hangetkaan mahda mitään. Aurinko ja yöpakkaset takasivat pääsiäiseksi mahtavat hankikantokelit, ja pikkuhiljaa ulkona seisoskellessa alkoi kuulua erilaisia ääniä; joutsenten kaakatusta ja kurjen kiekaisuja, veden tippumista räystäästä; raskaan lumikuorman humahtelua katoilta.

Kanalan ulkoluukun on välillä uskaltanut aurinkoisella ja lempeällä säällä avata tuuletusmielessä. Herrat kävivät toteamassa lumitilanteen, (noin 30 cm)  ja häipyivät sitten kuukerrellen takaisin sisälle. Ulos kotkoherrasväki pääsee vasta kesäkuun puolella, koska lintuinfluenssaepidemiat ovat tiukentaneet siipikarjan ulkonapitosäädöksiä.

Pikkuhiljaa olen löytänyt kotosalla ollessa itsestäni jälleen kokeilevan ruuanlaittajan ja leipurin piiitkän luovan tauon jälkeen. Haaveilen laittavani niitä kokkailuita myös tänne blogiin.

Muutama maistiainen:

Tässä koristellaan lasten yhteistä nimipäiväkakkua, josta tuli samalla Suomen hiihtäjien mitalikakku. Oli hauskaa seurata talviolympialaisia, kun suomalaiset pärjäsivät hyvin.

Iranilaisilta ystäviltäni saamani munakasohjeen avulla saa loistavaa pikaruokaa silloin, kun ei viitsi laittaa mitään monimutkaisempaa.

Maahanmuuttajista puheenollen, tiesittekö, että yhtä aikaa meidän pääsiäisemme aikaan Lähi-Idän maissa (ainakin kurdit, afgaanit ja iranilaiset) vietetään uutta vuotta. Uuden vuoden päivä on kevätpäiväntasaus, ja juhla-aikaa on siitä kaksi viikkoa eteenpäin hieman samaan tapaan, kun meillä joulun tienoossa.
On ollut jännittävää huomata, että meidän kotoiset pääsiäisperinteet eivät olekkaan mitään niin kovin ainutlaatuisia. Uuden vuoden juhlassa on paljon samoja elementtejä; rairuohoa, kukkia, maalattuja munia, makeisia ja jopa mämmiä. Mämmi on heikäläisillä tosin vehnään tehtyä, ja sen nimikin on luonnollisesti jotakin muuta.

Alla hieman kiireessä kännykällä napattu kuva viimevuoden uuden vuoden juhlien juhla-alttarista. Alttarille kootaan s- kirjaimella alkavia uutta alkua, hedelmällisyyttä ja uuden kevään ihmeen kiitollisuutta symboloivia asioita, kuten granaattiomenia, rairuohoa, peili, kynttilöitä ,munia, kukkia, kuivia hedelmiä, makeisia, jne. Muslimikulttuurissa tietysti myös Koraani on mukana.

Kuivatuista hedelmistä valmistetaan liottamalla juoma, joka tarjotaan läheisille juhlan jälkeisenä aamuna. Jokainen hedelmä symboloi jotakin meidän sisäelintämme, ja juoma toivottaa siunausta, voimia ja terveyttä uuteen viljelykauteen.

Myös juhlaruoka symboloi uutta kasvua. Tärkein ruuan osa on valkoinen riisi ja Zabzi, eli pinaattimuhennos, joka raikkaan vihreällä värillään symboloin kevään ihmettä. Kuvassa myös perinteistä juhlariisiä, Gablia, jossa on seassa juustokuminalla ja kurkumalla maustetussa öljyssä kypsennettyä porkkanaa ja rusinoita.

Mitähän vielä... erilaisia sukkaprokkiksia on myös tullut tehtyä. Neulontainnostus on todella syklistä. Saatan monta kuukautta neuloa intoa piukassa kaikkia mahdollisia eteeni tulevia ohjeita, ja sitten yhtäkkiä into hiipuu, herätäkseen taas jonkin ajan kuluttua uudelleen.. Josko kuitenkin saisin muutamat sukkakuvat päivitettyä tänne blogiinkin jossain vaiheessa. Toivon niin.
 Kuvassa Nina Laitisen Taimitarhan Kal- prokkiksen ystävänpäiväsukkaa tuloillaan..

Ai niin, kävimme maaliskuun puolivälissä perheen kanssa ulkomailla. Siitäkin toivoakseni ehdin kirjoittaa jokusen postauksen.

Välillä kun oikein väsyttää, täytyy ottaa vitamiini- ja väripläjäys, ja tehdä sitrusmehua. Se on erityisesti meidän perheen kuopuksen herkkua.
Sitten taas jaksaa!

Nyt on jo huhtikuu pitkällä!
Kevät saa jo tulla. Ihan pikkuisen vain olen rapistellut siemenpusseja kasvimaata silmällä pitäen, muuten olen jostain syystä saanut pidettyä itseni kurissa huikentelevaisten puutarhaostosten suhteen.. Tosin, ehtiihän sitä vielä. ;)

Voikaa hyvin!

Paikka auringossa

Voi, mikä huikaiseva talvi!
En ole mikään kovien pakkasten ystävä, mutta silti on vaikea löytää mitään valittamista siitä, että monen vuoden jälkeen meitä on hemmoteltu kunnon talvella. On lunta, pakkasta, hiihto- ja luistelukelejä, auringonpaistetta ja myräkkää. Lumi on pysynyt meidän korkeuksilla joulun aatonaatosta asti maassa. Se on harvinaista. Täällä kolmosvyöhykkeelläkin on totuttu siihen, että talvisää vaihtelee viikon tai parin sykleissä lumituiskuista koviin pakkasiin, suojasäähän ja vesisateeseen.

On niin kaunista kun maa on valkoinen ja taivas kuulaan sininen!

  

Jouluksi hankittu amaryllis teki kolmannenkin kukkavanan, ja kukintaa riitti aina ystävänpäivälle asti. Ihana punainen väri hehkuu talvipäivän valossa.

Kovista pakkasista huolimatta kanat ottavat ilon irti auringon säteistä. Kanoilla on nukkumapaikka lämpöeritetyssä kopissa, joka pysyy juuri ja juuri plussan puolella. Silti ne kujertelevat tyytyväisinä navetan viileämmällä puolella, joka on jonkin verran pakkasen puolella, päästessään ottamaan päivätorkut auringossa männyn karahkasta tehdyn orren päällä.

Romantius kiekaisee kuuluvasti heti kun aurinko vähän näyttäytyy. "Aurinko nousi hölmölään!" Kanat vastaavat kujertamalla kuorossa. 

Jostain syystä lintulaudalla on ollut hiljaista. En tiedä, liekö haukka tai pöllö asialla, vai onko naapurissa paremmat sapuskat. Sinitintti näyttää kiertelevän pihassa reviiriään tarkistamassa, ja punatulkun pulputuksen olen kuullut pihan pikkumetsässä, mutta lintulaudalla ei juurikaan näy väkeä. 

Oikein hyvää hiihtolomakautta kaikille! Nautitaan valosta, nyt sitä on jo rutkasti enemmän kuin tammikuun alussa. 

Vuoden väri

Ihana blogiystäväni Riina Versoja Vaahteramäeltä- blogista kyseli postauksessaan , löytyykö puutarhasta tämän vuoden muotiväriä, violettia.  Itse olen oppinut että se on violetti, monet taitavat sanoa liila, tai lila. Vanhoissa satukirjoissa värin nimi on sinipunainen.

Viime kesänä ulkoilutin kameraani harmillisen vähän. Aja puutteen lisäksi yksi syy oli, että kamerani ei enää oikein ollut hyvässä terässä, ja aina kuvauskierroksen jälkeen olin turhautunut, kun valokuvat olivat aina vaan entistä suttuisempia. Lopulta tilasin uuden kameran, joka saapuikin onneksi parahiksi ennen Tukholman reissuamme.

Muutamia violetteja ikisuosikkeja kuitenkin löytyi viimekesältäkin.

Nämä "mummonmyssykkäakileijat" ovat asuneet tällä tontilla paljon meitä kauemmin.  Ne ovat risteytyneet vuosikymmeniä keskenään ja tavallisista yksinkertaisista akileijoista on tullut tämmöisiä hauskan syttyräisiä. Niissä tumma sinivioletti on ehkä parhaimmillaan.

Vuorikaunokki on puhtaan kirkkaan sininen, mutta sen keskustassa on purppurainen violetin sävy.

Jo nupussa on aavistus violettia.

Ihan tavallinen metsäkurjenpolvi on yksi rakkaimmista luonnon perennoista.

Taatankurjenmiekat ovat kummallisen näköisiä. Niidenkin suojuslehdissä on ripaus violettiin vivahtavaa purppuraa.

Keto-orvokit voivat olla melkein minkä värisiä tahansa. Usein niissä on kuitenkin enemmän tai vähemmän violettiin vivahtavia sävyjä. (Tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa on myös keto-orvokki.)

Ihanat harakankellot ovat myös violetteja.

Tietenkään ei pidä unohtaa kevään ensimmäisiä. Krookusten nouseminen muuten kuolleen näköisestä maasta on joka kevät yhtä ihmeellistä.

Sinivuokonnuppujen hauras kauneus saa nöyräksi joka kerta.

Olikin hauska ajatus etsiskellä kesän kukkakuvista muotiväriä! Kiitos Riina inspiraatiosta!