maanantai 2. tammikuuta 2017

Saatiin lunta taas


On niin nättiä, kun tuli taas lunta! 

Talventörröttäjät on jotenkin liikuttavia lumihuppujensa alla. Valo on niin vähissä ja päivät lumesta huolimatta jotenkin harmaita, että törröttäjäkuvat ovat vähävärisiä. Melkein kuin eläisimme keskellä mustavalkoista elokuvaa.



Sisällä on ihanaa hämäränhyssytellä.



Joulukukat avautuivat meillä parhaimmilleen vasta välipäivinä. Meillä on melkein aina amarylliksia ja jouluruusu. Muita joulukukkia ei oikein voi allergiasyistä sisätiloissa pitää. Lahjaksi saatu uhkea muhkea joulutähti on ulkoeteisessä ottamassa tulijat vastaan. Siellä se viihtyykin hyvin, kun on hieman viileämpää, eikä joulukuusi tuleennuta sitä ennen aikojaan.

Amaryllis on kyllä upea joulukukka. Ei oikeastaan ole niin väliä, onko se punainen vai valkoinen. Molemmat värit sopivat meidän jouluun.


Jouluruusua en ole vielä kertaakaan saanut pidettyä hengissä kevääseen asti. Tai jos olen, niin olen sitten muussa kevätkiireessä unohtanut istuttaa sen kukkapenkkiin. Niiden hinnat ovat tulleet onneksi sen verran alaspäin, että joka vuosi raaskii ostaa uuden.


Huomenna alkaa kolmen päivän työrupeama, ja sitten on jälleen loppiaisen ansiosta kolme päivää vapaata. Maanantaina alkaa arki jälleen toden teolla, kun lapsetkin menevät kouluun.



On ollut ihanaa, että on ollut mahdollista pitää muutama palkaton vapaa pidennettyjen viikonloppujen muodossa tässä joulun tienoilla. Tuntuu että vähän edes on akut latautuneet tulevaa arkirumbaa varten. Eiköhän tämä tästä taas lähde rullailemaan.

Voikaa hyvin!


1 kommentti:

  1. Kauniita kuvia! Ihanaa, onnellista alkanutta vuotta sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista

Kommentista tulee aina niin hyvä mieli! Kiitos!