Kivipellon Saila kyseli instagramissa, että vieläkö olen blogistaniassa. Heti paikalla tuli ikävä kaikkia rakkaita blogiystäviä ja blogistaniaa. Voihan ettänen, kuinka meillä olikaan monta niin ihanaa puutarhahaaveilukesää täällä yhdessä!
Elämä on meitä kaikkia kuljettanut joka paikkaan ja takaisin. Itselläni monen vuoden tauon jälkeen pitkästä aikaa puraisi puutarhakärpänen viimekesänä. Sitä ennen oli kaikenlaista mutkaa ja murhetta, kuormaa, surua ja sairastelua, eikä elämässä ollut oikein tilaa puutarhastelulle.
Oli niin ihana työntää jälleen kädet multaan ja virittää ajatukset kukkasiin ja perennapenkkien suunnitteluun ja kasvimaahan ja jos vaikka mihin.
No, puutarhahommat ovatkin sitten oikeastaan ottaneet ihan kunnolla harppauksen eteenpäin ja isommaksi isolla Iillä. Päätin nimittäin ryhtyä kasvattamaan leikkokukkia!
Ajatus kukkien kasvattamisesta ihan myyntiin asti pulpahti mieleen ensimmäisen kerran joskus ehkä heinäkuussa, kun osa-aikatyöni lisäksi saamani työttömyyskorvaus laski naurettavan alhaiseksi nykyisen hallituksen päätösten seurauksena. Ei politiikasta sen enempää, mutta sen sanon, että meille osatyökykyisille ei enää tuon hallituksen päätöksen (työmarkkinatuen suojaosan poistamisen) jälkeen ollut mahdollisuuksia järkevään työntekoon. Olisi parempi ryhtyä kokonaan työttömäksi kuin tehdä töitä osa-aikaisesti -- tai sitten ryhtyä omaehtoiseksi yrittäjäksi. Omalla kohdallani työttömyyskorvaus aleni niin, että kun työskentelen osa-aikaisesti kaksi päivää viikossa, niin loppuajalta minulle jäi kuukaudessa työkkäriä kokonaiset 68 euroa. Elele siinä sitten ja maksele asuntolainoja jne.!
Tästä kaikesta tuohtuneena heitin jossakin kahvipöytäkeskustelussa, että "Täytyy varmaan mennä myymän perennan taimia torille tai jotain.".
Tämä toteamus sitten loppukesän ja syksyn mittaan niin sanotusti hieman eskaloitui. Hoksasin, että osa-aikaisena yrittäjänä vajaakuntoinenkin voi tehdä jotakin hyödyllistä omien voimiensa mukaan. Ja kun kerran kukkahurahdus alkoi kasvaa kasvamistaan eksyessäni instagramissa ulkomaisille kukkafarmaritileille, sai ajatus sitten lopullisen sinetin; minustakin tulisi kukkafarmari.
Aluksi en oikein kehdannut edes kertoa ihmisille, että mitä suunnittelen. Ajattelin, että muut pitäisivät minua ihan höpsähtäneenä, (elleivät jo pitäneen valmiiksi). Mutta sitten löysin Slowflowers Finland- yhdistyksen, ja huomasin, että ihan Suomessakin on leikkokukkien kasvattajia, ja että he näyttävät olevan ihan normaaleita järkeviä ihmisiä. Että ehkä minäkin voin ihan tosissani alkaa vakavasti otettavaksi leikkokukkien kasvattajaksi.
En minä kuitenkaan ole juuriani unohtanut minnekkään. Suhtaudun edelleen intohimolla perennoihin, luonnonkasveihin sekä pensasruusuihin. Näitä kaikkia on tulossa myös minun leikkotarhaani. Isältä täytyy hakea muutamia ruusun pistokkaita vielä lisää. Ja viime syksynä ja tässä talven mittaan olen kylvänyt kymmeniä perennojen ja luonnonkasvien siemeniä, joita olen omilta ja vanhempieni mailta kerännyt.
Voi että, mitä teille kaikille kuuluu oikein? Täytyy tästä varmaan alkaa seikkailla vähän blogistaniassa taas. Kiitos Saila, kun kysyit, täällä ollaan taas. ja ompas täällä kotoisaa. :)
* jos kiinnostaa, niin minun kukkatarhurimatkaa voi seurata myös instagramista @tiipiankukkatila
Voikaa hyvin!
