Osaisikohan sitä vielä olla täällä ihmisten ilmoilla blogistaniassa...

 

leijonankita

Kivipellon Saila  kyseli instagramissa, että vieläkö olen blogistaniassa. Heti paikalla tuli ikävä kaikkia rakkaita blogiystäviä ja blogistaniaa. Voihan ettänen, kuinka meillä olikaan monta niin ihanaa puutarhahaaveilukesää täällä yhdessä! 

Elämä on meitä kaikkia kuljettanut joka paikkaan ja takaisin. Itselläni monen vuoden tauon jälkeen pitkästä aikaa puraisi puutarhakärpänen viimekesänä. Sitä ennen oli kaikenlaista mutkaa ja murhetta, kuormaa, surua ja sairastelua, eikä elämässä ollut oikein tilaa puutarhastelulle. 

Oli niin ihana työntää jälleen kädet multaan ja virittää ajatukset kukkasiin ja perennapenkkien suunnitteluun ja kasvimaahan ja jos vaikka mihin.

iäisyydenkukka

  No, puutarhahommat ovatkin sitten oikeastaan ottaneet ihan kunnolla harppauksen eteenpäin ja isommaksi isolla Iillä. Päätin nimittäin ryhtyä kasvattamaan leikkokukkia! 

Ajatus kukkien kasvattamisesta ihan myyntiin asti pulpahti mieleen ensimmäisen kerran joskus ehkä heinäkuussa, kun osa-aikatyöni lisäksi saamani työttömyyskorvaus laski naurettavan alhaiseksi nykyisen hallituksen päätösten seurauksena. Ei politiikasta sen enempää, mutta sen sanon, että meille osatyökykyisille ei enää tuon hallituksen päätöksen (työmarkkinatuen suojaosan poistamisen) jälkeen ollut mahdollisuuksia järkevään työntekoon. Olisi parempi ryhtyä kokonaan työttömäksi kuin tehdä töitä osa-aikaisesti -- tai sitten ryhtyä omaehtoiseksi yrittäjäksi. Omalla kohdallani työttömyyskorvaus aleni niin, että kun työskentelen osa-aikaisesti kaksi päivää viikossa, niin loppuajalta minulle jäi kuukaudessa työkkäriä kokonaiset 68 euroa. Elele siinä sitten ja maksele asuntolainoja jne.! 

Tästä kaikesta tuohtuneena heitin jossakin kahvipöytäkeskustelussa, että "Täytyy varmaan mennä myymän perennan taimia torille tai jotain.". 

Tämä toteamus sitten loppukesän ja syksyn mittaan niin sanotusti hieman eskaloitui. Hoksasin, että osa-aikaisena yrittäjänä vajaakuntoinenkin voi tehdä jotakin hyödyllistä omien voimiensa mukaan. Ja kun kerran kukkahurahdus alkoi kasvaa kasvamistaan eksyessäni instagramissa ulkomaisille kukkafarmaritileille, sai ajatus sitten lopullisen sinetin; minustakin tulisi kukkafarmari. 

Aluksi en oikein kehdannut edes kertoa ihmisille, että mitä suunnittelen. Ajattelin, että muut pitäisivät minua ihan höpsähtäneenä, (elleivät jo pitäneen valmiiksi). Mutta sitten löysin Slowflowers Finland- yhdistyksen, ja huomasin, että ihan Suomessakin on leikkokukkien kasvattajia, ja että he näyttävät olevan ihan normaaleita järkeviä ihmisiä. Että ehkä minäkin voin ihan tosissani alkaa vakavasti otettavaksi leikkokukkien kasvattajaksi. 

En minä kuitenkaan ole juuriani unohtanut minnekkään. Suhtaudun edelleen intohimolla perennoihin, luonnonkasveihin sekä pensasruusuihin. Näitä kaikkia on tulossa myös minun leikkotarhaani. Isältä täytyy hakea muutamia ruusun pistokkaita vielä lisää. Ja viime syksynä ja tässä talven mittaan olen kylvänyt kymmeniä perennojen ja luonnonkasvien siemeniä, joita olen omilta ja vanhempieni mailta kerännyt. 

jaloleinikin juurimukula esikasvatuksen jälkeen

Olen tässä ensimmäisenä kukkafarmarikasvukautenani lähtenyt jo kaikenlaisten kokeiluiden pariin. Koska tylsäähän olisi, jos ensimmäisenä vuonna kasvattaisin vain niitä seitsemää "itsestään selvää" leikkokukkaa (auringonkukkia, zinnioita, kosmoksia, astereita, kesäpäivänhattuja, leijonankitoja ja daalioita). 

Olen esimerkiksi istuttanut laatikoihin kokoelman jaloleinikin ja kruunuvuokon mukuloita, ja toivon että niistä saataisiin satoa pääsiäisen tienoilla. Katsotaan kuinka käy.

Rahaa säästääkseni ja kokeilunhalusta päätin kasvattaa daalioita siemenestä. Se olikin yllättävän helppoa. Taimet itivät alle viikossa, ja nyt minulla on yhtäkkiä 60 kpl daalian taimia, joille pitäisi keksiä joku kasvatuspaikka. Seuraavaksi on vuorossa daalioiden lannoitus bokashi-tee-vedellä. (Jep. Lähdin siskoni innostaman kokeilemaan bokashi-kompostointia, ja siltä tieltä ei näytä olevan paluuta. )

daalian taimia

 

Voi että, mitä teille kaikille kuuluu oikein? Täytyy tästä varmaan alkaa seikkailla vähän blogistaniassa taas. Kiitos Saila, kun kysyit, täällä ollaan taas. ja ompas täällä kotoisaa. :)

* jos kiinnostaa, niin minun kukkatarhurimatkaa voi seurata myös instagramista @tiipiankukkatila

Voikaa hyvin!

Jokohan kevät on oikeasti tulossa?

Noniin,vihdoin!
Bloggerissa on ollut joku ihme vika, enkä ole saanut kuvia ladatuksi silloin kuin olisi ollut aikaa asettua blogin äärelle. Nyt vihdoin onnistui, ja pääsen purkamaan kuulumissumaa. :)

Talven selkä alkaa pikkuhiljaa taittua kevättä kohti. Jotenkin nyt ei tunnu niin tuskaiselta tämä kevään odotus, kun monena aikaisempana vuotena. Luulen, että osasyynä on se, että on ollut niin kaunis talvi, ettei ole ehtinyt niin kovin kaivata kevättä. Verrattuna semmoiseen rönttökelitalveen, nyt on ollut nättiä ihan kaiken aikaa.

Auringolle ei kuitenkaan paksut hangetkaan mahda mitään. Aurinko ja yöpakkaset takasivat pääsiäiseksi mahtavat hankikantokelit, ja pikkuhiljaa ulkona seisoskellessa alkoi kuulua erilaisia ääniä; joutsenten kaakatusta ja kurjen kiekaisuja, veden tippumista räystäästä; raskaan lumikuorman humahtelua katoilta.

Kanalan ulkoluukun on välillä uskaltanut aurinkoisella ja lempeällä säällä avata tuuletusmielessä. Herrat kävivät toteamassa lumitilanteen, (noin 30 cm)  ja häipyivät sitten kuukerrellen takaisin sisälle. Ulos kotkoherrasväki pääsee vasta kesäkuun puolella, koska lintuinfluenssaepidemiat ovat tiukentaneet siipikarjan ulkonapitosäädöksiä.

Pikkuhiljaa olen löytänyt kotosalla ollessa itsestäni jälleen kokeilevan ruuanlaittajan ja leipurin piiitkän luovan tauon jälkeen. Haaveilen laittavani niitä kokkailuita myös tänne blogiin.

Muutama maistiainen:

Tässä koristellaan lasten yhteistä nimipäiväkakkua, josta tuli samalla Suomen hiihtäjien mitalikakku. Oli hauskaa seurata talviolympialaisia, kun suomalaiset pärjäsivät hyvin.

Iranilaisilta ystäviltäni saamani munakasohjeen avulla saa loistavaa pikaruokaa silloin, kun ei viitsi laittaa mitään monimutkaisempaa.

Maahanmuuttajista puheenollen, tiesittekö, että yhtä aikaa meidän pääsiäisemme aikaan Lähi-Idän maissa (ainakin kurdit, afgaanit ja iranilaiset) vietetään uutta vuotta. Uuden vuoden päivä on kevätpäiväntasaus, ja juhla-aikaa on siitä kaksi viikkoa eteenpäin hieman samaan tapaan, kun meillä joulun tienoossa.
On ollut jännittävää huomata, että meidän kotoiset pääsiäisperinteet eivät olekkaan mitään niin kovin ainutlaatuisia. Uuden vuoden juhlassa on paljon samoja elementtejä; rairuohoa, kukkia, maalattuja munia, makeisia ja jopa mämmiä. Mämmi on heikäläisillä tosin vehnään tehtyä, ja sen nimikin on luonnollisesti jotakin muuta.

Alla hieman kiireessä kännykällä napattu kuva viimevuoden uuden vuoden juhlien juhla-alttarista. Alttarille kootaan s- kirjaimella alkavia uutta alkua, hedelmällisyyttä ja uuden kevään ihmeen kiitollisuutta symboloivia asioita, kuten granaattiomenia, rairuohoa, peili, kynttilöitä ,munia, kukkia, kuivia hedelmiä, makeisia, jne. Muslimikulttuurissa tietysti myös Koraani on mukana.

Kuivatuista hedelmistä valmistetaan liottamalla juoma, joka tarjotaan läheisille juhlan jälkeisenä aamuna. Jokainen hedelmä symboloi jotakin meidän sisäelintämme, ja juoma toivottaa siunausta, voimia ja terveyttä uuteen viljelykauteen.

Myös juhlaruoka symboloi uutta kasvua. Tärkein ruuan osa on valkoinen riisi ja Zabzi, eli pinaattimuhennos, joka raikkaan vihreällä värillään symboloin kevään ihmettä. Kuvassa myös perinteistä juhlariisiä, Gablia, jossa on seassa juustokuminalla ja kurkumalla maustetussa öljyssä kypsennettyä porkkanaa ja rusinoita.

Mitähän vielä... erilaisia sukkaprokkiksia on myös tullut tehtyä. Neulontainnostus on todella syklistä. Saatan monta kuukautta neuloa intoa piukassa kaikkia mahdollisia eteeni tulevia ohjeita, ja sitten yhtäkkiä into hiipuu, herätäkseen taas jonkin ajan kuluttua uudelleen.. Josko kuitenkin saisin muutamat sukkakuvat päivitettyä tänne blogiinkin jossain vaiheessa. Toivon niin.
 Kuvassa Nina Laitisen Taimitarhan Kal- prokkiksen ystävänpäiväsukkaa tuloillaan..

Ai niin, kävimme maaliskuun puolivälissä perheen kanssa ulkomailla. Siitäkin toivoakseni ehdin kirjoittaa jokusen postauksen.

Välillä kun oikein väsyttää, täytyy ottaa vitamiini- ja väripläjäys, ja tehdä sitrusmehua. Se on erityisesti meidän perheen kuopuksen herkkua.
Sitten taas jaksaa!

Nyt on jo huhtikuu pitkällä!
Kevät saa jo tulla. Ihan pikkuisen vain olen rapistellut siemenpusseja kasvimaata silmällä pitäen, muuten olen jostain syystä saanut pidettyä itseni kurissa huikentelevaisten puutarhaostosten suhteen.. Tosin, ehtiihän sitä vielä. ;)

Voikaa hyvin!

Tapahtuipa kerran viimevuonna...

En oikein muistakkaan, mitä olen viimeksi tänne käynyt kirjoittamassa. Nyt täytyy laittaa kirivaihde päälle, ja kertoa, mitä kaikkea kuluneen puolen vuoden aikana meillä on tapahtunut.
Palataan ajassa suurin piirtein viime vuoden kesäkuuhun. Silloin alkoi meillä kaikenlaista uutta.

Samaan aikaan, kun puutarhassa rhodot kukkivat ihka ensimmäistä kertaa, meillä tapahtui kuoriutumisia.

Hautomakoneesta kuului vaativia piip- ääniä, kun reilu 50 fasaanivauvaa otti ensimmäistä tuntumaa ulkomaailmaan.

Ne kasvoivat huimaa vauhtia, ja jo viikon ikäisinä ne olivat jo kovasti virkistyneet.

Heinäkuun puolella fasaaninuorikot pääsivät ensikertaa kurkistamaan, miltä ulkona näyttää.

Kuka on rohkea, ja uskaltaa ensimmäisenä?

Juhannuksen ihanasta valosta nautimme mökillä, kun saimme fasaaneille luotettavan hoitajan siksi aikaa.
Mökkimaastosta löysin ihmeellisiä ihanuuksia.

Vanamoita on tavattoman vaikea kuvata. Varsinkin kameralla, joka ei enää oikein onnistu tallettamaan sitä mitä kuvaaja haluaisi. Siinä niitä nyt kuitenkin on.

Ojan pohjalta kosteasta rahkasammaleesta löytyi kaksi kasvia, joihin en ollut ikinä ennen törmännyt luonnossa. Luonnon monimuotoisuus saa toden totta nöyräksi. Ajatella että meillä on tällaisiakin ihmeitä ihan itsekseen kasvamassa suomalaisessa luonnossa!

Maariankämmekkä

ja kellotalvikki. Onneksi on Luontoportti, joka auttaa tunnistuksessa, en olisi talvikkia tunnistanut omin päin.

Huugo totutteli mökkirannassa vesielämään. 

Kotipihassa en töiden ja muiden kiireiden vuoksi oikein ehtinyt puuhata paljon mitään. Onneksi Puutarhassa kukkii aina joku, vaikkei itse pistäisi tikkuakaan ristiin asian vuoksi.

Joutomaan koiranputkien yläpuolella oleva valkoinen kukkaroihu heinäkuussa sai huomioni kiinnittymään.

Koiranheisihän se siinä. Sen kukat pärjäävät paremmissakin piireissä. Tämä pensas on tullut joutomaalle ihan itsekseen lintujen kylvämänä. SE on kasvanut komeaksi pensaaksi ihan huomaamatta. Viime talvena huomasin sen ensimmäisen kerran, kun siinä oli paljon marjoja. Ymmärtääkseni koiranheiden marjojen siemenet ovat myrkyllisiä, joten marjojen sanotaan olevan myrkyllisiä. Linnut voivat popsia marjoja kuitenkin huoletta, koska siemenet läpäisevät niiden elimistön rikkoutumatta, päätyen sitten hyvän lähtöpanoksen turvin kasvamaan sinne minne lintunen päättää marja-aterian jälkeen istahtaa.

Talon vanhat akileijat nousevat vuosi toisensa jälkeen uskollisesti talon nurkalta. 

Herttoniemi kukkii portin pielessä,

ja helmiorapihlaja kivikkopenkissä.

Saunan edustan kukkaketo on vihdoin muuttumaisillaan sellaiseksi, josta aikoinani haaveilin. Paljon kellokukkia, orvokeita ja ajuruohoa.

Sanomattakin on selvää, että kastelusta ei ainakaan tarvinnut viimekesänä huolehtia. Kaikki rehotti ihan omia aikojaan. Vettä piisasi, ja oli paljon mahdollisuuksia pisarakuvien ottamiselle.

Yhden joutomaan rehotusta hillitsemään otimme kolme reipasta kesätyöntekijää. Nämä pässit olivat vähän liiankin innokkaita työssään; saman tien menivät parempiin suihin myös pihlajan rungon kuori ja tyrnit sekä puolitoistametriseksi ehtinyt pihtakin.  Yritimme kyllä aidata esimerkiksi sen pihtakuusen, mutta ilmeisesti aitaaminen ei ollut riittävän tehokasta, koska puuparka koki siitä huolimatta kovan kohtalon. Leppoisaa ja rapsuttelua rakastavaa väkeä nämä herrat olivat kuitenkin, vaikka täytyy sanoa, että lammaskokeilumme taisi jäädä tähän yhteen kesään.

Meille muutti myös nämä suloiset pupusiskokset, Pipsa ja Bellus, jotka popsivat oman osansa rehottavasta heinästä jota puski joka nurkalta.

Kasvimaa ei oikein onnistunut tänä kesänä, kylmän ja sateisen sään sekä liian pienen ajan vuoksi, mutta marjapensaat ja kirsikkapuut tuottivat hyvän sadon.
Karhunvatukoista jää aina osa pensaisiin, kun kaikkia ei muista käydä keräämässä. Nämä marjat kun kypsyvät hieman eri tahtiin. Kun marja lähtee helposti oksasta irti,, se on parhaimmillaan, makea ja mehukas. Mutta jos sen erehtyy irrottamaan liian aikaisin, maku on kitkerä ja vetinen.
Pakastaminen ei tee näille herkkumarjoille oikeutta, joten pääasiassa popsimme niitä samalla kun kävimme moikkaamassa lampaita, koska pensas on ihan aitauksen kupeessa.

Viinimarjapensaita on niin paljon, että joka vuosi jää väkisinkin osa linnuille. Tänä vuonna tein sekamehua kirsikoista ja herukoista.

Etupihalla meillä kasvaa kuopuksen syntymän kunniaksi istutettu suklaakirsikka, ja esikoisen syntymän kunniaksi istutettu Huvimaja- kirsikka. Lisäksi takapihalla on jurvalaisen pappani kotiseudultaan tuomaa vanhaa kantaa olevia kirsikkapuita. Niistä riitti tänä vuonna satoa mehuksi asti.
Suklaakirsikat ovat jännittävän tummia. Linnut jättävät ne tumman värin ansiosta rauhaan, joten puutarhurille jää hyvä sato kerättäväksi.
Tässä havainnollistukseksi suklaa- ja tavallisia kirsikoita sekä puna- ja mustaherukoita. Suklaakirsikka on todellakin yhtä tumma kuin mustaherukka. Maultaan se on hieman makeampi kuin punaiset kirsikat.

Sade helli sienten ystäviä. Lapset kävivät Äijän kanssa sienessä monta kertaa.

Alkusyksystä oli aika jättää haikeat jäähyväiset meidän  ihanalle karvakorvalle, Fiinuskalle. Se sairastui niin pahasti, ettei se olisi enää kestänyt hoitotoimenpiteitä. Se eli onnellisen elämän meidän kanssa, ja me kaikki kaivataan sitä kovasti. Joulukuussa se olisi täyttänyt 12 vuotta.

Huugokin reagoi ystävänsä menettämiseen. Se etsiskeli Fiinaa, ja odotti sen haukun vastaavan omaansa. Vähäksi aikaa se lakkasi jopa syömästä.

Lähdettin kuitenkin mökille seuraavaksi viikonlopuksi. Annettiin kauniin mökkimaiseman hoitaa kaipausta ja ikävää.

Syksyllä omat työkuvioni muuttuivat. Pojat kantoivat "mamille" ison sylillisen kukkia läksiäislahjaksi. Onneksi jäähyväiset eivät olleet lopulliset, vaan olen jatkanut maahanmuuttajanuorten parissa vapaaehtoistyön puolella.

Lokakuussa tulivat vihdoin keväästä asti odottamani kanaparvi. Lähdin mukaan luonnonvarakeskuksen säilytysohjelmaan, ja otin hoitooni kuusi Hornion kantaa olevaa maatiaiskanaa, sekä kaksi saman kannan kukkoa.

Kanat ovat vieneet sydämeni. Kun joskus on arjessa tiukka paikka, tulen hetkeksi seisomaan kanalaan. Kanat ovat jotenkin perusasioiden äärellä kokoajan. Niiden hääräämisen katselu on varsinaista mindfullnessia.

Nämä kanat tuntevat jo hoitajansa, ja ovat häkin ovella vastassa kun tulen tuomaan ruuantähteitä ja muita herkkuja. Kompostiin ei meillä mene enää mitään muuta kuin appelsiinin ja banaanin kuoret sekä nenäliinat ja kahvinpurut, tämä herrasväki pistelee poskeensa ihan kaiken muun. Palkaksi hyvästä hoidosta kanarouvat pyöräyttelevät munia harvakseltaan. Syksyn sulkasadon ja munintatauon jälkeen munia tulee taas 2-4 päivässä.

Ja sitä mitä kanat ei syö, niin fasaanit kyllä syövät senkin... Fasaaneista on tullut uhkeita syksyn aikana.

Kasvimaan pito ja omat vihannekset antavat odottaa ensikesään, mutta tämän kuluneen kesän ja syksyn tuloksena olemme tällä hetkellä täysin lihaomavaraisia. Pakkasessa on lampaanlihaa, ja koska mies metsästää, niin myös peuran lihaa löytyy kiitettävästi. Lisäksi herkuttelemme silloin tällöin fasaanipaistilla.

Marraskuun pimeinä aamuina on ollut ihanaa laitella lihapata uuniin kypsymään ennen muita päivän askareita.

No tulihan se joulukin viimein, ja ansaittu hengähdystauko arjen tiimellykseen.

Uusi vuosi vaihtui leppoisasti.

Exoticgardenin kuvasto on jo tipahtanut postilaatikkoon. Kohta on taas aika ajatella puutarha-asioita. Sitä ennen nautitaan lumesta ja talvesta ja kauniista pakkaspäivistä ja hämärän hyssystä.

Olkoon tuleva vuotesi täynnä kaikkea sitä hyvää ja ihanaa ja onnellista, mitä siltä toivot, ja lisäksi antakoon se sinulle myös kaikkea sitä, mitä et olisi osannut uneksiakaan.

Voikaa hyvin!