Tapahtuipa kerran viimevuonna...

En oikein muistakkaan, mitä olen viimeksi tänne käynyt kirjoittamassa. Nyt täytyy laittaa kirivaihde päälle, ja kertoa, mitä kaikkea kuluneen puolen vuoden aikana meillä on tapahtunut.
Palataan ajassa suurin piirtein viime vuoden kesäkuuhun. Silloin alkoi meillä kaikenlaista uutta.

Samaan aikaan, kun puutarhassa rhodot kukkivat ihka ensimmäistä kertaa, meillä tapahtui kuoriutumisia.

Hautomakoneesta kuului vaativia piip- ääniä, kun reilu 50 fasaanivauvaa otti ensimmäistä tuntumaa ulkomaailmaan.

Ne kasvoivat huimaa vauhtia, ja jo viikon ikäisinä ne olivat jo kovasti virkistyneet.

Heinäkuun puolella fasaaninuorikot pääsivät ensikertaa kurkistamaan, miltä ulkona näyttää.

Kuka on rohkea, ja uskaltaa ensimmäisenä?

Juhannuksen ihanasta valosta nautimme mökillä, kun saimme fasaaneille luotettavan hoitajan siksi aikaa.
Mökkimaastosta löysin ihmeellisiä ihanuuksia.

Vanamoita on tavattoman vaikea kuvata. Varsinkin kameralla, joka ei enää oikein onnistu tallettamaan sitä mitä kuvaaja haluaisi. Siinä niitä nyt kuitenkin on.

Ojan pohjalta kosteasta rahkasammaleesta löytyi kaksi kasvia, joihin en ollut ikinä ennen törmännyt luonnossa. Luonnon monimuotoisuus saa toden totta nöyräksi. Ajatella että meillä on tällaisiakin ihmeitä ihan itsekseen kasvamassa suomalaisessa luonnossa!

Maariankämmekkä

ja kellotalvikki. Onneksi on Luontoportti, joka auttaa tunnistuksessa, en olisi talvikkia tunnistanut omin päin.

Huugo totutteli mökkirannassa vesielämään. 

Kotipihassa en töiden ja muiden kiireiden vuoksi oikein ehtinyt puuhata paljon mitään. Onneksi Puutarhassa kukkii aina joku, vaikkei itse pistäisi tikkuakaan ristiin asian vuoksi.

Joutomaan koiranputkien yläpuolella oleva valkoinen kukkaroihu heinäkuussa sai huomioni kiinnittymään.

Koiranheisihän se siinä. Sen kukat pärjäävät paremmissakin piireissä. Tämä pensas on tullut joutomaalle ihan itsekseen lintujen kylvämänä. SE on kasvanut komeaksi pensaaksi ihan huomaamatta. Viime talvena huomasin sen ensimmäisen kerran, kun siinä oli paljon marjoja. Ymmärtääkseni koiranheiden marjojen siemenet ovat myrkyllisiä, joten marjojen sanotaan olevan myrkyllisiä. Linnut voivat popsia marjoja kuitenkin huoletta, koska siemenet läpäisevät niiden elimistön rikkoutumatta, päätyen sitten hyvän lähtöpanoksen turvin kasvamaan sinne minne lintunen päättää marja-aterian jälkeen istahtaa.

Talon vanhat akileijat nousevat vuosi toisensa jälkeen uskollisesti talon nurkalta. 

Herttoniemi kukkii portin pielessä,

ja helmiorapihlaja kivikkopenkissä.

Saunan edustan kukkaketo on vihdoin muuttumaisillaan sellaiseksi, josta aikoinani haaveilin. Paljon kellokukkia, orvokeita ja ajuruohoa.

Sanomattakin on selvää, että kastelusta ei ainakaan tarvinnut viimekesänä huolehtia. Kaikki rehotti ihan omia aikojaan. Vettä piisasi, ja oli paljon mahdollisuuksia pisarakuvien ottamiselle.

Yhden joutomaan rehotusta hillitsemään otimme kolme reipasta kesätyöntekijää. Nämä pässit olivat vähän liiankin innokkaita työssään; saman tien menivät parempiin suihin myös pihlajan rungon kuori ja tyrnit sekä puolitoistametriseksi ehtinyt pihtakin.  Yritimme kyllä aidata esimerkiksi sen pihtakuusen, mutta ilmeisesti aitaaminen ei ollut riittävän tehokasta, koska puuparka koki siitä huolimatta kovan kohtalon. Leppoisaa ja rapsuttelua rakastavaa väkeä nämä herrat olivat kuitenkin, vaikka täytyy sanoa, että lammaskokeilumme taisi jäädä tähän yhteen kesään.

Meille muutti myös nämä suloiset pupusiskokset, Pipsa ja Bellus, jotka popsivat oman osansa rehottavasta heinästä jota puski joka nurkalta.

Kasvimaa ei oikein onnistunut tänä kesänä, kylmän ja sateisen sään sekä liian pienen ajan vuoksi, mutta marjapensaat ja kirsikkapuut tuottivat hyvän sadon.
Karhunvatukoista jää aina osa pensaisiin, kun kaikkia ei muista käydä keräämässä. Nämä marjat kun kypsyvät hieman eri tahtiin. Kun marja lähtee helposti oksasta irti,, se on parhaimmillaan, makea ja mehukas. Mutta jos sen erehtyy irrottamaan liian aikaisin, maku on kitkerä ja vetinen.
Pakastaminen ei tee näille herkkumarjoille oikeutta, joten pääasiassa popsimme niitä samalla kun kävimme moikkaamassa lampaita, koska pensas on ihan aitauksen kupeessa.

Viinimarjapensaita on niin paljon, että joka vuosi jää väkisinkin osa linnuille. Tänä vuonna tein sekamehua kirsikoista ja herukoista.

Etupihalla meillä kasvaa kuopuksen syntymän kunniaksi istutettu suklaakirsikka, ja esikoisen syntymän kunniaksi istutettu Huvimaja- kirsikka. Lisäksi takapihalla on jurvalaisen pappani kotiseudultaan tuomaa vanhaa kantaa olevia kirsikkapuita. Niistä riitti tänä vuonna satoa mehuksi asti.
Suklaakirsikat ovat jännittävän tummia. Linnut jättävät ne tumman värin ansiosta rauhaan, joten puutarhurille jää hyvä sato kerättäväksi.
Tässä havainnollistukseksi suklaa- ja tavallisia kirsikoita sekä puna- ja mustaherukoita. Suklaakirsikka on todellakin yhtä tumma kuin mustaherukka. Maultaan se on hieman makeampi kuin punaiset kirsikat.

Sade helli sienten ystäviä. Lapset kävivät Äijän kanssa sienessä monta kertaa.

Alkusyksystä oli aika jättää haikeat jäähyväiset meidän  ihanalle karvakorvalle, Fiinuskalle. Se sairastui niin pahasti, ettei se olisi enää kestänyt hoitotoimenpiteitä. Se eli onnellisen elämän meidän kanssa, ja me kaikki kaivataan sitä kovasti. Joulukuussa se olisi täyttänyt 12 vuotta.

Huugokin reagoi ystävänsä menettämiseen. Se etsiskeli Fiinaa, ja odotti sen haukun vastaavan omaansa. Vähäksi aikaa se lakkasi jopa syömästä.

Lähdettin kuitenkin mökille seuraavaksi viikonlopuksi. Annettiin kauniin mökkimaiseman hoitaa kaipausta ja ikävää.

Syksyllä omat työkuvioni muuttuivat. Pojat kantoivat "mamille" ison sylillisen kukkia läksiäislahjaksi. Onneksi jäähyväiset eivät olleet lopulliset, vaan olen jatkanut maahanmuuttajanuorten parissa vapaaehtoistyön puolella.

Lokakuussa tulivat vihdoin keväästä asti odottamani kanaparvi. Lähdin mukaan luonnonvarakeskuksen säilytysohjelmaan, ja otin hoitooni kuusi Hornion kantaa olevaa maatiaiskanaa, sekä kaksi saman kannan kukkoa.

Kanat ovat vieneet sydämeni. Kun joskus on arjessa tiukka paikka, tulen hetkeksi seisomaan kanalaan. Kanat ovat jotenkin perusasioiden äärellä kokoajan. Niiden hääräämisen katselu on varsinaista mindfullnessia.

Nämä kanat tuntevat jo hoitajansa, ja ovat häkin ovella vastassa kun tulen tuomaan ruuantähteitä ja muita herkkuja. Kompostiin ei meillä mene enää mitään muuta kuin appelsiinin ja banaanin kuoret sekä nenäliinat ja kahvinpurut, tämä herrasväki pistelee poskeensa ihan kaiken muun. Palkaksi hyvästä hoidosta kanarouvat pyöräyttelevät munia harvakseltaan. Syksyn sulkasadon ja munintatauon jälkeen munia tulee taas 2-4 päivässä.

Ja sitä mitä kanat ei syö, niin fasaanit kyllä syövät senkin... Fasaaneista on tullut uhkeita syksyn aikana.

Kasvimaan pito ja omat vihannekset antavat odottaa ensikesään, mutta tämän kuluneen kesän ja syksyn tuloksena olemme tällä hetkellä täysin lihaomavaraisia. Pakkasessa on lampaanlihaa, ja koska mies metsästää, niin myös peuran lihaa löytyy kiitettävästi. Lisäksi herkuttelemme silloin tällöin fasaanipaistilla.

Marraskuun pimeinä aamuina on ollut ihanaa laitella lihapata uuniin kypsymään ennen muita päivän askareita.

No tulihan se joulukin viimein, ja ansaittu hengähdystauko arjen tiimellykseen.

Uusi vuosi vaihtui leppoisasti.

Exoticgardenin kuvasto on jo tipahtanut postilaatikkoon. Kohta on taas aika ajatella puutarha-asioita. Sitä ennen nautitaan lumesta ja talvesta ja kauniista pakkaspäivistä ja hämärän hyssystä.

Olkoon tuleva vuotesi täynnä kaikkea sitä hyvää ja ihanaa ja onnellista, mitä siltä toivot, ja lisäksi antakoon se sinulle myös kaikkea sitä, mitä et olisi osannut uneksiakaan.

Voikaa hyvin!