torstai 18. tammikuuta 2018

Talvi on kaunis


Viime päivinä säätieteilijät ovat olleet kummissaan, kun ennustettu sää on muuttunut kesken matkan täysin päinvastaiseksi; Luvattiin suojasäätä ja räntäsadetta, ja tulikin yllättäen kymmenen astetta pakkasta ja kovaa tuulta.



En ota kantaa siihen, ovatko ennustukset olleet oikeita vai vääriä, mutta sään keikkumisen ansiosta on ollut ihan tavattoman kaunista. Kostean sään ja pakkasen yhdistelmä saa maisemaan ihan oman sävynsä; sumua, kuuraa ja pakkasta yhtä aikaa.




On juuri sellainen sää, joka saa mielen rauhoittumaan. Kaikki on kuuran peitossa, ja väribaletti on vähäeleinen.




Kuurakerros peittää kaikkia mahdollisia paikkoja. Niin kaunista.

Väinönputki




Nokkonen




Sumu hyväilee talvista tyyntä maisemaa.




On niin ihanaa, että on kunnon talvi. Pitkästä aikaa. Meillä päin on ollut pakkasta ja lunta joulun aatonaatosta lähtien. Se on harvinaista nykyään.
Sitä on jo melkein tottunut siihen, että viikon verran on lunta ja pakkasta, ja sitten kaikki sulaa pois seuraavalla viikolla, ja sitten muutaman viikon kuluttua kaikki toistuu uudelleen. 

Kunpa kunnon talvi pysyisi kevääseen asti.



Oikein hyvää viikonloppua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentista tulee aina niin hyvä mieli! Kiitos!