Sämpyliä

Aina kun saan toimeksi tehdä leipää, hämmästelen sitä, miksei tule leivottua useammin. Leivän teko on rentouttavaa puuhaa, ja todellakin niin vaivatonta ja helppoa, että kädet pitäisi olla mahdollista työntää taikinaan vähintään kerran viikossa.

Minulla on ollut vuosia keittiön kaapin ovessa sisäpuolella hätäisesti raapustettu luottoresepti, jonka mukaan aina teen leivät. Joka kerralla tulee kuitenkin erilaisia sämpylöitä, riippuen jauhoista, hiutaleista ja siemenistä joita milloinkin sattuu olemaan kaapissa. Ohjeesta tulee noin 16-20 sämpylää.

- Sekoita vispilällä vatkaten kuumaan (noin 40-42 astetta) veteen suola ja siirappi, sekä pari desiä jauhoja, joihin on sekoitettu kuiva hiiva.
- Lisää hiutaleet
- Alusta jauhot taikinaan loput jauhot. Lisää loppuvaiheessa öljy.
- Peitä taikina puoleksi tunniksi liinalla ja anna kohota.


 Olen oppinut, että leipä siunataan tässä vaiheessa ristin merkillä. Siitä myös näkee, kun taikina on kohonnut riittävästi.

- Leivo taikinasta sämpylöitä

..ja anna niiden kohota liinan alla 15-25 min.

Paista sämpylöitä uunin keskitasolla 250 asteessa 8-15 min uunista ja sämpylöiden koosta riippuen. Sämpylät ovat kypsiä, kun ne ovat kullanruskeita, ja niiden pohjakin on tasaisesti kypsynyt. jos haluat sämpylöihin rapean pinnan, aseta uunin pohjalle uunin kestävään astiaan vettä.

Minusta tuore leipä ei tarvitse kaverikseen kuin nokareen voita. Lämpimäinen nautitaan tietysti maidon kera.

Jokohan kevät on oikeasti tulossa?

Noniin,vihdoin!
Bloggerissa on ollut joku ihme vika, enkä ole saanut kuvia ladatuksi silloin kuin olisi ollut aikaa asettua blogin äärelle. Nyt vihdoin onnistui, ja pääsen purkamaan kuulumissumaa. :)

Talven selkä alkaa pikkuhiljaa taittua kevättä kohti. Jotenkin nyt ei tunnu niin tuskaiselta tämä kevään odotus, kun monena aikaisempana vuotena. Luulen, että osasyynä on se, että on ollut niin kaunis talvi, ettei ole ehtinyt niin kovin kaivata kevättä. Verrattuna semmoiseen rönttökelitalveen, nyt on ollut nättiä ihan kaiken aikaa.

Auringolle ei kuitenkaan paksut hangetkaan mahda mitään. Aurinko ja yöpakkaset takasivat pääsiäiseksi mahtavat hankikantokelit, ja pikkuhiljaa ulkona seisoskellessa alkoi kuulua erilaisia ääniä; joutsenten kaakatusta ja kurjen kiekaisuja, veden tippumista räystäästä; raskaan lumikuorman humahtelua katoilta.

Kanalan ulkoluukun on välillä uskaltanut aurinkoisella ja lempeällä säällä avata tuuletusmielessä. Herrat kävivät toteamassa lumitilanteen, (noin 30 cm)  ja häipyivät sitten kuukerrellen takaisin sisälle. Ulos kotkoherrasväki pääsee vasta kesäkuun puolella, koska lintuinfluenssaepidemiat ovat tiukentaneet siipikarjan ulkonapitosäädöksiä.

Pikkuhiljaa olen löytänyt kotosalla ollessa itsestäni jälleen kokeilevan ruuanlaittajan ja leipurin piiitkän luovan tauon jälkeen. Haaveilen laittavani niitä kokkailuita myös tänne blogiin.

Muutama maistiainen:

Tässä koristellaan lasten yhteistä nimipäiväkakkua, josta tuli samalla Suomen hiihtäjien mitalikakku. Oli hauskaa seurata talviolympialaisia, kun suomalaiset pärjäsivät hyvin.

Iranilaisilta ystäviltäni saamani munakasohjeen avulla saa loistavaa pikaruokaa silloin, kun ei viitsi laittaa mitään monimutkaisempaa.

Maahanmuuttajista puheenollen, tiesittekö, että yhtä aikaa meidän pääsiäisemme aikaan Lähi-Idän maissa (ainakin kurdit, afgaanit ja iranilaiset) vietetään uutta vuotta. Uuden vuoden päivä on kevätpäiväntasaus, ja juhla-aikaa on siitä kaksi viikkoa eteenpäin hieman samaan tapaan, kun meillä joulun tienoossa.
On ollut jännittävää huomata, että meidän kotoiset pääsiäisperinteet eivät olekkaan mitään niin kovin ainutlaatuisia. Uuden vuoden juhlassa on paljon samoja elementtejä; rairuohoa, kukkia, maalattuja munia, makeisia ja jopa mämmiä. Mämmi on heikäläisillä tosin vehnään tehtyä, ja sen nimikin on luonnollisesti jotakin muuta.

Alla hieman kiireessä kännykällä napattu kuva viimevuoden uuden vuoden juhlien juhla-alttarista. Alttarille kootaan s- kirjaimella alkavia uutta alkua, hedelmällisyyttä ja uuden kevään ihmeen kiitollisuutta symboloivia asioita, kuten granaattiomenia, rairuohoa, peili, kynttilöitä ,munia, kukkia, kuivia hedelmiä, makeisia, jne. Muslimikulttuurissa tietysti myös Koraani on mukana.

Kuivatuista hedelmistä valmistetaan liottamalla juoma, joka tarjotaan läheisille juhlan jälkeisenä aamuna. Jokainen hedelmä symboloi jotakin meidän sisäelintämme, ja juoma toivottaa siunausta, voimia ja terveyttä uuteen viljelykauteen.

Myös juhlaruoka symboloi uutta kasvua. Tärkein ruuan osa on valkoinen riisi ja Zabzi, eli pinaattimuhennos, joka raikkaan vihreällä värillään symboloin kevään ihmettä. Kuvassa myös perinteistä juhlariisiä, Gablia, jossa on seassa juustokuminalla ja kurkumalla maustetussa öljyssä kypsennettyä porkkanaa ja rusinoita.

Mitähän vielä... erilaisia sukkaprokkiksia on myös tullut tehtyä. Neulontainnostus on todella syklistä. Saatan monta kuukautta neuloa intoa piukassa kaikkia mahdollisia eteeni tulevia ohjeita, ja sitten yhtäkkiä into hiipuu, herätäkseen taas jonkin ajan kuluttua uudelleen.. Josko kuitenkin saisin muutamat sukkakuvat päivitettyä tänne blogiinkin jossain vaiheessa. Toivon niin.
 Kuvassa Nina Laitisen Taimitarhan Kal- prokkiksen ystävänpäiväsukkaa tuloillaan..

Ai niin, kävimme maaliskuun puolivälissä perheen kanssa ulkomailla. Siitäkin toivoakseni ehdin kirjoittaa jokusen postauksen.

Välillä kun oikein väsyttää, täytyy ottaa vitamiini- ja väripläjäys, ja tehdä sitrusmehua. Se on erityisesti meidän perheen kuopuksen herkkua.
Sitten taas jaksaa!

Nyt on jo huhtikuu pitkällä!
Kevät saa jo tulla. Ihan pikkuisen vain olen rapistellut siemenpusseja kasvimaata silmällä pitäen, muuten olen jostain syystä saanut pidettyä itseni kurissa huikentelevaisten puutarhaostosten suhteen.. Tosin, ehtiihän sitä vielä. ;)

Voikaa hyvin!

Kananmunan värjäystä luonnon väreillä

Hauskaa pääsiäispuuhaa on meillä ollut aina kananmunien maalaaminen vesiväreillä.
Munia voi myös värjätä kattilassa joko tyhjäksi puhallettuina tai sitten kokonaisina sisältöineen päivineen. Luonnon omilla aineilla värjäyksen hyvä puoli on, että keitetyt kananmunat voi huoletta syödä eikä tarvitse piitata värin joutumisesta suuhun. Monissa luonnon antimissa on luonnollisia väriaineita, joilla on myös uusimpien tutkimusten mukaan kaikenlaisia terveyttä edistäviä vaikutuksia.

Tässä perusohje:

Keitä kananmunat kypsiksi 8-10 min värjäävän aineksen kanssa. Lisää keitinveteen 1/4 tl viinietikkaa, niin väri pysyy paremmin. Väri on vielä vahvempi, jos annat kananmunien myös jäähtyä värjäysvedessä.

- Keltaisia munia saa, kun lisäät keitinveteen 1-2 tl kurkumaa, tai runsaasti keltasipulin kuoria.  Kuvassa olevat munat on värjätty kurkumalla. Jos värjäät sipulin kuorilla, pienellä määrällä kuoria tulee ruskeita munia, ja suuremmalla määrällä keltaisia.

- Sinisiä munia saa kun keitin veteen lisää muutaman punakaalin lehden. Kuulemma punasipulin kuorilla tulee myös sinistä. Itse olin yllättynyt värjäyksen lopputuloksesta ; heleä sininen on lähes  hämmentävä, en olisi uskonut, että sininen väri on mahdollista saada aikaan näin helposti.

- Punaista tulee jos keittelee punajuuren kuorten kanssa. Tähän tarkoitukseen voi kokeilla myös etikkapunajuuren lientä, tällöin ei tarvitse lisätä etikkaa.

- Pakastepinaatilla tulee vihreitä munia, vihreää saa myös vaikka vuohenputkesta tai nokkosesta

- Mustikkakiisseliä keitellessä voi laittaa alkuun muutaman munan kiehumaan joukkoon- tuloksena on violetteja munia - tosin etikkaa ei ehkä kannata kiisselin joukkoon lisätä, sitruuna- tai limemehua voisi kokeilla.


Tässä vielä siniset ja keltaiset munat, joita tällä kertaa tein töissä nuorten kanssa. Tässä kuvassa on parempi valaistus, ja värit näkyvät selvemmin.

 

Kesällä kerran

Latailin vanhalta tietokoneelta muutamia kesäkuvia. Vanha tietokone toimii noin 15- 30 minuuttia kerrallaan, ennenkuin tietokoneen järjestelmät kaatuvat. Onneksi kaikki kuvat ja muut tiedostot ovat tallessa ulkoisella kovalevyllä, joten sinänsä ei ole mitään huolta vaikka vanha tietokone päättäisi jonain kauniina päivänä olla käynnistymättä ollenkaan. Joskus kuitenkin käväisen pikaisesti katselemassa vanhoja valokuvia, kun en jaksa ottaa esille ulkoista muistiyksikköä. Kesän kaipuuseen kelpaavat vanhatkin kuvat. Nämä kuvat ovat vuodelta 2014.

Ensimmäisessä kuvassa yllä on keto-orvokeita, jotka kasvavat ja rehottavat saunan edustalla yhdessä päivänkakkaroiden kanssa. Ne aloittavat kukinnan jo toukokuussa, ja kukkivat loppusyksyyn asti. Siemenistä kasvaa aina uusia orvokeita, jotka kaikki ovat vähän erinäköisiä.  Orvokeista saa kivoja koristeita voileipä- ja täytekakkujen päälle. Ne maistuvat miedosti hunajalle, ja muuten eivät oikeastaan kovin paljon millekkään.

Joskus ihan tavallisena päivänä leivotuttaa. Suklaakakku on meillä koko perheen suosikki. Kakun ulkonäkö on vähän arkinen, kun kuuma kakku pitää kumota ja kuorruttaa hetipaikalla, jotta sen saa kiidätettyä kahvipöytään mahdollisimman pian.  Kakku tekee kesäisestä mehuhetkestä juhlan.

Yksi kesän odotettu herkku on nokkosletut. Teen lettuja usein, ja kerralla ison keon, jotta niistä seuraavienkin päivien aterioille.  Lettutaikinaan laitan puolet jauhojen määrästä ruisjauhoja, ja sekoitan litran taikinaan seitsemän munaa. Paistan letut oikeassa voissa.  Ihan parasta lettujen kanssa on omppuhillo.

Tämä henkilö palkattiin kasvimaan reunalle rastaita karkottamaan. Tiedä sitten, oliko hänestä apua vai ei. Minä ainakin säikähdin eräänä aamuna kun kuljin kameran kanssa puutarhassa, enkä muistanut että meillä on siellä työmies hommissa yötä päivää.

Seuraava kuva kertoo, mitä minulla kasvoi terassin kukkalaatikoissa; kesäneilikoita, orvokeita ja valkoisia karpaattien kelloja. Jotain tämän tapaista voisin istuttaa ensi kesänäkin. Sinivalkoinen istutus on ajatuksissa, Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kesäneilikat on kyllä parhaimmasta päästä kesäkukkia. Ne voi laittaa ulos jo vappuna, koska ne kestävät muutamia pakkasastetta. Lisäksi ne kukkivat tauotta syksyyn asti, kunhan saavat tasaisesti vettä ja ravinteita. Tykkään ajatuksesta, että keväällä ostetut kukat kestävät syksyyn asti. Parasta neilikoissa kuitenkin on, että ne tuoksuvat ihan oikeasti mausteneilikalle.
Olin ajatellut laittaa kukkalaatikoihin pelakuita, mutta tämä kuva sai minut muuttamaan suunnitelmiani. Tosin voi käydä niin, että taimiostoksilla mieli muuttuu uudelleen, niinkuin yleensä käy.

Ihananainen pioni. En ole hurahtanut pioneihin mitenkään erityisemmin, mutta tämän kaunottaren kukkiessa ajattelen, että pioneita voisi sittenkin olla vähän enemmän puutarhassani. En muista tämän pionin nimeä, olen kiitollinen, jos joku tietää kertoa sen minulle.

Seuraavassa kuvassa on syyshohdekukka ja punainen siankärsämö. Kun joskus ennen tähän taloon muuttamista haaveilin omasta puutarhasta, oli syyshohdekukka ensimmäisiä kasveja, joihin tykästyin. Taisin heti seuraavana vuonna muutosta hankkia yhden taimen, mutta eihän se menestynyt savimaassa, sellainen hienohelma kun on. Se tarvitsee läpäisevän ja kuohkean maan, jollaisen sain kun kivikkokukkamaa perustettiin. 

Punainen sainkärsämö tuntuu sopivan melkein minkä tahansa kukan kaveriksi.

Olipas sattumanvarainen kuvakokoelma. Paljon kivoja, ja yllättäviäkin muistoja ja tunnelmia arjen keskeltä.

Leppoisaa lauantai-iltaa!

Uusi blogi kuoriutuu.

Oikein hyvää uutta vuotta 2017!

Jo jonkun aikaa olen kaivannut takaisin blogin kirjoittamisen pariin. Vanhassa blogissani päivitys on tehty viimeksi joskus viimevuoden keväällä tai kesällä. Olen pitänyt aiemmin blogia leivonnasta ja puutarhastelusta määrittelemättömän ajanjakson. Olisin voinut jatkaa vanhoja blogeja, mutta tässä kohdassa elämää uuden blogin aloittaminen tuntui hyvältä ajatukselta. Toivottavasti te, rakkaat vanhat blogiystäväni, löydätte myös tänne uuteen blogiin.

En oikein vielä tiedä, mitä kaikkea tähän blogiin tulee kirjoitettua. Ihan varmaa kuitenkin on, että vanhojen blogien teemat ovat läsnä enemmän tai vähemmän. Sillä yhtä varmaa kuin se, että kevät tulee joka vuosi, on se, että puutarhakärpänen iskee minuun viimeistään kun olisi aika pestä keittiön ikkunat. Luultavasti se iskee jo ensiviikolla, kun posti tuo uuden siemenkatalogin. Puutarhablogien maailma on jotakin mitä voin suositella ihan kaikille jollakin tavoin puutarhojen kanssa tekemisissä oleville. Puutarhablogeista löydän rakkaat blogiystäväni, ja heidän kirjoituksensa ja valokuvansa ovat olleet minulle vuosien ajan inspiraation lähteenä.
Karoliinan puutarha- blogissa on mainio puutarhablogien linkkilista joka on jaettu alueittain Suomen kasvillisuusvyöhykkeiden mukaan. Sieltä löytyy suuri osa suomalaisista puutarhablogeista.

Keittiössä puolestani häärin sekä työssä että vapaa-ajalla, joten sitä aihetta on vaikea välttää. Leivonta- ja ruokablogien ihanuus on loputon kokeilun halu ja uusien reseptien kokeilu, sekä näiden kokeilujen jakaminen toisten saman mielisten kanssa. Minua viehättää myös Salainen leivontaystävä- kierrokset, jotka perustuvat yksinomaan toisten ihmisten ilahduttamiselle ja uusien ideoiden jakamiselle ja vastaanottamiselle. Olen itsekin osallistunut taannoin Salaisen leivontaystävän kierroksiin, ja sitäkin voin suositella kaikille leivonnasta kiinnostuneille, jotka pystyvät sitoutumaan ajatukseen yhtäjaksoisesti kolmeksi kuukaudeksi. Kannattaa ihmeessä ottaa selvää, ja lähteä mukaan.  TÄÄLTÄ löytyy alkuperäinen aihetta käsittelevä blogi. Täältä löytyy leivontablogini.

Koska meillä on mökki, jossa uskoakseni ja toivoakseni vietämme perheeni kanssa paljon aikaa, luvassa on myös päivityksiä mökkeilyn ihanuudesta. Mökki sijaitsee meiltä tunnin ajomatkan päässä. Luonnon kaunis mökkitontti on jotakin, jollaista en uskonut olevan olemassa unelmissanikaan. Joskus käy niin että unelmat toteutuvat ennen kuin niistä on osannut kunnolla uneksiakaan.

Työskentelen alaikäisten turvapaikanhakijoiden parissa. Työstäni juttelen lähinnä ruuanlaiton näkökulmasta. Työni kirvoittaa myös ajattelemaan hieman uskontoa, politiikkaa ja muuta pöhinää maahanmuuton ja maailman levottoman tilanteen ympärillä. Näistä teemoista saatan jutella jonkin verran, tai sitten en. Aika näyttää. Ainakin jaan tänne muutamia reseptejä, jotka on tulleet matkanvarrella tutuiksi. Alla oleva kuva on afgaanien uudenvuoden juhlasta, joka muistuttaa koristeluiltaan monelta osin meidän pääsiäistämme. Sitä vietetään keväällä 21.3., pääsiäisen aikoihin.

Kaiken tämän lisäksi blogissani vilahtavat varmasti meidän koiruudet, Fiina ja Huugo. Fiina on ansioitunut myyrien metsästäjä, ja ollut puutarhassamme suureksi avuksi vähentäen ehtymätöntä myyräkantaa. Se on suomenlapinkoiran ja norjanharmaanhirvikoiran sekoitus, mahdollisesti siinä on joitakin muitakin rotuja. Fiina on jo vanhus, 11 vuotias, ja sillä on vähän vanhuuden tuomia kremppoja. Mutta yhä se jaksaa innostua ihmistensä kotiintulosta tai siitä, kun naapurin viljapellossa kävelee peura. Huugo on pohjanpystykorva. Se on vasta pentu, pian vuoden vanha. Huugosta on kasvamassa taitava lintuhaukkuja ja mieheni uskollinen metsästysseuralainen. Se pitää myös omalta osaltaan huolen, ettei keittiön ikkunat ole koskaan täysin puhtaat, koska ikkunoista pitää kurkistaa sekä terassilta sisälle, että keittiöstä ulos. Naapurin isäntä on sen alituisena tarkkailun kohteena, eikä se ole pysyä nahoissaan, jos se joutuu seuraamaan sisältä, kuinka naapurissa leikataan ruohoa tai pestään autoa. Molemmat karvakaverit ovat rakkaita perheenjäseniä. Mietin joskus, että onko ihmisissäkin luonteeltaan pystykorvia, terrierejä, spanieleja ja noutajia. Onko meidän perheen temperamentissa jotakin mikä sopii yhteen pystykorvaisten koirien kanssa?

Lisäksi saattaa tulla jutustelua kaikesta mahdollisesta arkeeni liittyvästä. Kodista, sisustuksesta, kirjoista, elokuvista, konserteista, käsitöistä. Mistäpä tuota tietää etukäteen sanomaan. kaikesta elämääni joutuvasta kerron kuitenkin kaikista mieluiten yhdistämällä valokuvia ja tekstiä. 

Tavallinen arki on parasta. Arjen tavallisuudessa ja sen pienissä kiitollisuuden aiheissa on sen siunaus.