torstai 11. tammikuuta 2018

6 kuvaa kesästä



Blogistaniassa heräillään puutarhakärpäsen puremiin siellä täällä. Kevään odotusta helpottaa viimekesän kuvien ihastelu. Niinpä kannan minäkin korteni kekoon, ja vastaan haasteeseen joka puutarhablogeissa kiertää tällä hetkellä; kuusi kuvaa kesästä.


Viime kesänä satoi paljon vettä. Kyllä. Siitä ei ole epäilystäkään, ja se myös monet muistavat kun puhutaan satavuotiaan Suomen kesäsäästä. Väitetään jopa, ettei kesällä paistanut aurinko ollenkaan, ja vettä satoi aina.
Eipäs satanut ja kylläpäs paistoi aurinko. Minäpä todistan sen teille. Kokosin teille todistusaineistoa, siltä varalta että usko aurinkoisiin kesiin sattuisi horjumaan.

1. Juhannuksen tienoilla oli monta seesteistä päivää. Ainakin mökillä. En tietenkään tiedä, olisiko niin, että meidän mökki on osa paratiisia, jossa ei sada melkein koskaan, tai sitten sataa vain yöllä. Tosi usein on kuitenkin niin, että saamme viettää siellä ihania hetkiä ihan poutasäässä, ja auringonpaisteessakin jopa.

Ruohokanukka on ihmeen ihana aina. Näettekö auringon valon valkoisilla verholehdillä?


2. Uhkea muhkea kuparikuoriainen ei hohtaisi näin, jos aurinko ei paistaisi.


3. Vanhan navetan päätyyn osuu auringon säteitä.



4. Mikään valo ei paista yhtä ihanasti kuin auringon valo, joka siivilöityy ruusun (Ristinummi) terälehtien läpi.


5. Ei epäilystäkään. Tässäkin on kuvanottohetkellä paistanut aurinko.


6. Sateenkaari. Lupaus, että vedenpaisumusta ei enää tule koskaan. Että sateen jälkeen paistaa aurinko. Sateenkaarta ei olisi ilman aurinkoa. Kuva on otettu auton ikkunasta, joten siksi se on hieman tärähtänyt.



6 kommenttia:

  1. Ihania kesäkuvia!
    Meillä satoi viime kesänä itse asiassa todella paljon vähemmän kuin edellisenä kesänä:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :)
    Jännä miten kaikki kuitenkin puhuu sateesta. Muakaan ei sade haitannut, eikä viileyskään oikeastaan. Kasvimaan sato jäi nyt vähän ohkaiseksi viileyden vuoksi, mikä on harmi, mutta valitsisin silti Suomen ihanan kesän valoisuuden, sateisuuden ja vehreyden Keski- ja EteläEuroopan ylikuuman helteisen sään tilalle milloin vain. :)

    VastaaPoista
  3. Sadetta kyllä riitti viime kesänä, mutta ei varmaan niin paljoa mitä puhuttiin. Ehkä viileyttä enemmänkin ja siksi meillä kurpitsatkaan eivät viihtyneet. Kauniita kesäkuvia, aurinko kävi siis useamman kerran tervehtimässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, viileys oli se mikä haittasi kasvua merkittäväsi kasvimaalla. Meillä kurpitsat eivät edes kunnolla kukkineet, ja ne mitkä kukkivat pakersivat kananmunan kokoisia raakileita muutaman. Kyllä se aurinko paistoi mielestäni melkein joka päivä vähän aikaa, vaikka lämpöistä ei ollutkaan.

      Poista
  4. Upeita kuvia! Ja tuo sateenkaari on onneksi lupaus, ettei vedenpaisumusta tule, vaikka viime kesänä saattoi välillä sellainenkin pelko tulvahtaa mieleen. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Riina! Niinpä, sateenkaaren merkitys on tärkeä muistaa. Viimekesänä ei tarvinnut ainakaan kastella. :)

    VastaaPoista

Kommentista tulee aina niin hyvä mieli! Kiitos!