Yhdeksännellä luokalla olin tet-harjoittelussa erään leirikeskuksen keittiöllä. Leirikeskuksessa oli tekemisen meininki, ja töissä oli varsinaisten työntekijöiden lisäksi paljon vapaaehtoisia. Se jäi mieleeni paikkana, jossa jokainen kynnelle kykenevä sai käyttää omia taitojaan ja lahjojaan yhteiseksi hyväksi. Kannustavassa ilmapiirissä kylvettiin kiinnostuksen siemen keittiötyöhön.
Sain tet- harjoittelusta muistoksi savolaisittain kirjoitetun elämän ohjeen, joka alkoi sanoilla: "Elä sinä ihminen kiireellä itteäs pilloo"... Muuta en tuosta monisteesta muista. Enkä tiedä, onko tuo paperi minulla vielä jossain tallessa, muistan että se oli muutaman vuoden huoneeni seinällä. Tuo yksittäinen lause on kuitenkin on pulpahtanut mieleeni yhä vielä, reilusti toista kymmentä vuotta myöhemmin. Joku viisaus siinä siis piilee.
Kiireellä voi itsensä kyllä hyvin äkkiä pilata.
Suahilin kielinen tansanialainen sananlasku sanoo samaa; Haraka haraka, haina baraka - Kiireellä ei ole siunausta.
Tämän olen kuluneena vuonna varsinkin töissä todistanut hyvinkin monta kertaa. Kun tulee liian kiire asioiden valmistelussa ja toteutuksessa, lopputulos on... no... kuin juosten kustu. Jälkeen päin harmittaa, ettei tullut tehtyä sitä ja tuota asiaa paremmin. Eniten yleensä harmittaa, että ei ole malttanut sillä kiirehtimisen hetkellä pysähtyä nauttimaan käsillä olevasta hetkestä kiireen vuoksi.
Usein kiire on itse aiheutettu olotila, johon kukaan muu ei pakota. Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät malta pysähtyä hetkeksikään, ja jotka huikkaavat rauhoittumiskehoituksille, että "Haudassa sitten levätään". Se on tietysti jokaisen oma valinta, kuinka paljon tekemistä ja kiirettä elämäänsä haalii. Joillekin se tuntuu sopivan, jotkut taas sairastuvat suorittamiseen polttaessaan kynttilää molemmista päistä.
Joskus olisi hyvä oppia sanomaan ei. Yleensä sen lyhyen sanan oppimiseen menee koko elämä, useimmat oppivat asian kantapään kautta.
Joillekin meistä elämä jakaa sellaiset kortit, että on vain pakko nöyrtyä, pakko oppia sanomaan ei. Aina ei voi valita sitä mitä elämä eteen tuo.
En taida tarvita muuta uuden vuoden lupausta, kun sen, että armahdan itseni, ja lopetan kiiruhtamisen aina kun se vain on mahdollista ja itsestäni kiinni. Jokapäiväinen läksyni on muistuttaa itselleni, kuinka paljosta saan kiittää. Aina löytyy aihetta kiitokseen. Lisään läksyyni sen, ettei ole aina ihan pakko viipottaa menemään päätä pahkaa suuna päänä kaikkialle. Opettelen sanomaan ei. Opettelen delegoimaan. Opettelen, taas kerran, myöntämään oman rajallisuuteni. Ja opettelen kiittämään siitä että joka päivä saan uuden mahdollisuuden opetella läksyjäni.
Löysin muuten netistä osan tuosta savolaisviisaudesta TÄÄLTÄ. En muistanutkaan, että siinä kehotettiin nukkumaan päiväunia. Ehkä se tuntui silloin 15- vuotiaana niin kovin kaukaiselta ajatukselta, ettei se jäänyt mieleen. Nykyisessä elämäntilanteessa päiväunet silloin tällöin kuulostavat erittäin houkuttelevalta vaihtoehdolta viettää vapaapäivää.
"
Elä hättäele
(Kalle Väänänen, Savolaista sananrieskoo)
hermos jos männöö, onko siitä illoo?
Elä pikajunan vaahtia hössötä aena,
vuan päevälläkkii joskus piäs pehkuu paena.
Toppuuta joskus tuo tulinen tahti.
Kokkeele mittee on tuo ruokalevon mahti!
Kohta jo huomoot kuinka oes sommoo,
katkasta virta, antoo hermoille lommoo!
"
Mihis sitä kiire olisikaan, valmiissa maailmassa?
Olipa mukava kuulla sinusta jälleen! Ihana postaus ja niin asiaa! Voi kuinka olenkaan muistellut blogitapaamistamme teillä ja vanhempiesi ruusutarhaa... Tuo kiire, vihonviimeinen - vie kaiken mennessään ja mitä jää käteen - ei mitään!
VastaaPoistaIhanaa alkavaa uutta vuotta Sinulle, kaikkea hyvää ja aikaa ihastella maailmaa!
Kiitos samoin, Saila! Ihanaa kun löysit tänne näin nopeasti! Kiitos, koin tärkeäksi kirjoittaa tästä aiheesta, kiirettä on maailmassa ihan liikaa...
PoistaLämmöllä muistelen minäkin tuota ihanaa blogitapaamista. Toivottavasti taas tavataan ensikesänä!
Tulin katsomaan, millainen on uusi blogisi ja yllättäen löysin yhden aiemmankin postauksen. Kirjoitat viisaasti, lämpimästi ja monipuolisesti, joten ilolla otan vastaan kirjoituksesi.
VastaaPoistaEI:n sanomista olen koko ikäni joutunut opettelemaan ja varmasti sitä saan tehdä loppuikäni. Minulle kuitenkin kyvyttömyys EI:n sanomiseen kostautui rankemman kautta ja sairastuin todella vaikeasti burnoutiin. Siitä olen jo vuosia sitten toipunut ja jotain toivon mukaan oppinutkin. Elämä ei mennyt siten, kuin olisin toivonut, mutta sain mahdollisuuden uuteen ja erilaiseen elämään. Toivon, että mahdollisimman moni ihminen tässä yksilökeskeisessä maailmassa pysähtyisi hiukan useammin miettimään, mihin on menossa ja millaisin keinoin. Aina ei kaikki ole omassa päätäntävallassa, mutta paljon on sellaista, mihin itse pystyy vaikuttamaan.
Ja kuten Saila tuossa edellä totesi, minäkin usein muistelen vanhempiesi ruusutarhaa ja isäsi upeaa innostusta hänen esitellessä meille ruusuja. Ja samoin muistelen maukasta keittoasi, lämmintä pataleipää ja jutteluhetkeä verannalla. Aika loppui ihan kesken....
Toivon sinulle oikein mukavaa alkanutta vuotta!
Kiitos Between rohkaisevista sanoistasi! Ja kiitos samoin hyvää uutta vuotta!
PoistaTuo ei:n sanominen on niitä elämän vaikeimpia kouluja. Itse kuulun siihen joukkoon, joka on joutunut nöyrtymään ja opettelemaan sen melkein väkisin, kun muuta vaihtoehtoa jaksamiselle ei ole enää ollut. Mutta yhä vielä joudun huomaamaan, etten osaa aina sanoa ei, vaikka tilanne niin vaatisi, kaikesta opettelusta huolimatta...
Minulla oli hirmuisen iso tatti otsassa viime kesänä, kun en päässyt mukaan blogitapaamiseen. Minulla on niin monta lämmintä muistoa siitä kun sain teidät kaikki isäni ruusuja katsomaan, ja meille päivälliselle. Siinä terassilla sitä olisi voinut istua vaikka aamuun asti. Oi kun olisikin ollut joku iso majoitustila, johon olisin saanut teidät kaikki nukkuman, niin ei olisi tarvinnut lopettaa jutustelua niin aikaisin...
Onpas ihanaa että olet palannut blogistaniaan!
VastaaPoistaIhanaa puutarhavuotta 2017 sinulle!
Niin minunkin mielestäni! :) Mukavaa kun löysit tänne!
PoistaOikein suloista puutarhavuotta sinulle myös!