Eräänä talvisen harmaana päivänä lähdimme mökkijärven jäälle kävelylle. Maisema on ihanan eleetön ja hiljainen.
Koiruudet kirmasivat vapaasta tilasta huumaantuneena. Fiina- vanhus kulki aika maltillisesti meidän ihmisten kanssa samoja reittejä, Huugolle tuli gps-pannan kilometrilukemiksi noin kymmenen kilometriä enemmän kuin meille muille.
Yhden saaren rannassa on iso kivi.
Lapset haluaa aina seikkailla ja mennä luoliin ja koloihin. Minua ahdistaa moiset kolot, vaikka järki sanoo että kyllä siitä hyvin mahtuu, eikä ikiaikainen kivi mihinkään kaadu. Lapsilla on kuitenkin hauskaa.
Saaressa mennään aina piilosta. On ihana maata piilosilla suopursulta tuoksuvassa mättäässä tiirailemassa taivaita. Rakastan kaikkia mökkijärven mäntyjä.
Tuntuu suurelta etuoikeudelta, että saaret mökin läheisyydessä on luonnosuojelualueita, joilla saa retkeillä vapaasti, kunhan luontoa ei häiritse tai vahingoita.
Kaikki puut saavat elää oman elinkaarensa miten tahtovat.
Yhtenä mökkipäivänä saatiin nähdä vähän aurinkoakin!
Talvi tekee hyvää. Luonto tekee hyvää. Hiljaisuus tekee hyvää.
Nautitaan talvesta, niin kauan kun sitä riittää.
Voikaa hyvin!
Tänään juuri kuuntelin radiosta, miten paljon hyviä vaikutuksia luonnolla on ihmiseen. Täällä pääkaupunkiseudulla luontoon usein täytyy erikseen mennä. Onneksi on sentään oma piha, jossa kuuntelin tänään, kun jossain kaukana lauloi kevään ensimmäinen mustarastas. Huikeaa!
VastaaPoistaMiten sitä aikuisena unohtaakin lapsen uteliaisuuden ja rohkeuden tutkia kaikkea luonnossa. Ei ne kivet todellakaan kaadu, mutta ehkä se pelko syntyy jossain siellä äidin sydämessä.