tiistai 9. toukokuuta 2023

Taivaan ja veden välissä


Joskus on hyvä lähteä pariksi päiväksi muualle. 
Aivoruuhka rauhoittuu kun ei ole mahdollista tarttua mihinkään huushollin tekemättömään projektiin vaan joutuu asettumaan joutilaisuuteen. Vain ulkoilua luonnon helmassa, köllöttelyä ja helppoa kokkailua. 

Mökkijärvi oli uskomattoman kaunis. Harvoin suuri järvi on keskellä päivää niin peilityyni. 

Melko hienoo, eikö?

Vaikka sen tietää, niin silti joka kerta vähän yllättyy siitä, miten hoitavaa hiljainen ja puhdas luonto on. 


Vaikka kotihommat ja arjen stressit eivät ole poissa ollessa kadonneet mihinkään, niin silti hetken verran jaksaa taas suhtautua asioihin kevyemmin. 


 
Osa sielusta taisi jäädä leijumaan johonkin taivaan ja veden väliin. 


torstai 4. toukokuuta 2023

Selviytyjä


Joka kesä etupihalla nurmikossa kasvaa yksi tulppaani. En tiedä mistä se on siihen ilmestynyt alunperin, mutta sinnikkäästi se vain nousee samasta kohdasta joka vuosi.

 Joskus 20 vuotta sitten paikalla oli kukkapenkki. Kun kukkapenkki poistettiin ja kasvit siirrettiin, jäi yksinäinen tulppaanin sipuli silloin luultavasti maahan jatkamaan omaa elämäänsä nurmikossa. 

Parina viime kesänä meillä on rakennettu taloa, ja etupihan nurmikolle on  kasattu milloin mitäkin rakennustarviketta. Minusta on liikuttavaa että kaiken kiireen keskellä tavarantoimittajat ja rakennusmiehet pyrkivät pyytämättä ja käskemättä laittamaan tavarat niin, ettei tulppanille käy kuinkaan. 

Tai ehkä he pelkäsivät että talon emäntä suuttuu, ken tietää. 

 Haluan kuitenkin mieluummin ajatella että yksi pieni kukkanen sai heidät pysähtymään hetkeksi ihan vain koska se oli jotakin säästämisen arvoista. 


  

keskiviikko 3. toukokuuta 2023

Uutta vihreää


 
Krookukset ovat kukkineet viileiden säiden vuoksi pitkään, mutta nyt ne alkavat pikkuhiljaa antaa periksi poikkeuksellisen runsaille kevätsateille. Jotenkin haikeaa sanoa hyvästit näille kevään ensimmäisille, vaikka niiden kuihtuminen vääjäämättä tarkoittaa kevään etenemistä. 
 


Krookusten  paikan etupihan nurmikolla ottavat herkät posliinihyasintit. Niiden kauneus ei oikein pääse oikeuksiin kevään armottomassa valossa. Niitä pitää mennä katsomaan ihan lähelle. 

Ennen nurmikon vihertymistä paikan valtaa mukulaleinikin heleänvihreä kasvusto.  Sydämessäni on erityinen paikka tällaisille päättäväisille pikkukasveille, joilla on ihan omat sääntönsä siitä, saako jossakin kasvaa vai ei. En osaa keksiä yhtään hyvää syytä, miksei mukulakeinikkiä voisi kasvaa ihan joka paikassa.  Sen aikainen kasvu peittää maan kauttaaltaan estäen rikkaruohojen kasvun, ja kukinnan päätteeksi koko kasvi katoaa maan alle pieniin muurahaisen munan näköisiin mukuloihin, jotka eivät häiritse muiden kasvien kasvua laisinkaan. 


Kevätvuohenjuuret odottavat lähtölaskentaa kukkapenkissä. 


Kevättähdet on ihania. Haaveilen että löytäisin näiden sipuleita suurpakkauksen, ja saisin koko etupihan nurmikon kukkimaan taivaansinisenä. Sipulikukkien olemassaololle puutarhassani olisi  eduksi, jos niitä olisi myynnissä keväisin juuri kun ne ovat kukkineet. Syksyllä usein energiat menevät kaikkeen muuhun eikä puutarhalle tahdo riittää niin paljon aikaa ja energiaa kuin keväisin.  Jatkan silti unelmoimista. 


Katso miten päättäväisiä kevätesikon alut ovat. Kaikki lehdet koittavat tunkea samasta kohdasta yhtäaikaa! 



Jotkut niistä jo kukkivatkin. Esikot ovat yleensä kimalaisten suosiossa, toivottavasti nuo pörriäiset löytävät kukat tuulesta ja sateesta huolimatta. 


Näin räntäsaiteisen vapun tienoossa kevätkaihonkukan nimi alleviivaa kunnollisen kevään odotusta. 



Hyvä esimerkki hitaasta keväästä on varjossa saniaispuskassa kasvavat narsissit jotka eivät ole edenneet mihinkään suuntaan pariin viikkoon.



Sade tekee kuitenkin hyvää. Kun aurinko ja lämpö viimein saapuvat, luonto on valmiina. Puutarhurin ei parane valittaa kun saadaan vettä. 


Kaunista keskiviikkoa! 

perjantai 28. huhtikuuta 2023

Hei! Onko täällä vielä joku?


Pitkin kevättä olen ajatuksissa palannut monta kertaa vuosiin, jolloin kirjoitin blogia. Enemmän ja enemmän aloin kaivata pidempää ja rauhallisempaa kirjoittamista ja kuvien jakamista ja toisten blogien lukemista sosiaalisen median pikaisen kuvatulvan sijaan.  

Joten täällä ollaan. Näköjään edellisestä postauksesta on kulunut melkein viisi vuotta! 

Kaikenlaista elämää on mahtunut näihin viiteen vuoteen. Tosi raskaita aikoja, jotka veivät mehut aivan kaikesta ylimääräisestä, kuin myös monta voimia antavaa ja upeaa asiaa. 
Välissä oli yksi maailman laajuinen kulkutautikin. Kun katsoo aikaa taaksepäin, tuntuu kuin pari vuotta olisi kadonnut johonkin. 

Lapset toki kasvoivat kaikesta huolimatta. Vaikka itse tunnun jämähtäneeni iältäni johonkin neljänkympin tienoille, lapset ovat sellainen salainen luonnonvoima, ettei heitä pysäytä mikään. Esikoinen on lentänyt pesästä ja rakentanut oman pesän ja kuopuskin on huiskahtanut pituudessa äidistään ohi. 

Tosin pesänrakentamista on ollut täällä kotonakin. Pari viikkoa sitten muutimme uuteen taloon, jonka rakensimme vanhan talon viereen. Pikkuhiljaa viimeiset listat ja naulakot ja peilit löytävät paikkansa ja ikuisuudelta tuntuva projekti on alkanut tuntua kodilta. 

Uusi talo on muutaman kymmenen metriä kauempana kylätiestä, ja hassulla tavalla heti tuntuu, että olemme entistä lähempänä luontoa. 
Vanhassa koivussa pesii kyyhkypariskunta, pellolla kurjet pitävät soidintaan ja metsän reunassa kauriit etsivät maasta puskevaa vihreää syötäväksi. Ikkunasta saatoimme seurata myös, kuinka hyvässä turkissa oleva kettu jolkotteli kylänraittia ihmisten elämästä piittaamatta. 

Aamupalaa syödessä  olemme saaneet seurata satojen tundra-ja merihanhien levähtämistä niiden muuttomatkalla pohjoiseen jäämeren rannoille. Linnut viivähtivät pellolla noin viikon ja tuntuivat jotenkin tietävän että pohjoisemmassa on vielä lumi maassa. 

Luonto herää myös kotipihassa ja ruskea aika vaihtuu hiljalleen heleäksi kevään vihreäksi. 

Tulevana kesänä aion opetella, miten puutarhassakin voi tehdä asioita hitaasti ja vähän kerrallaan ja silti saada jotain aikaiseksi. Minulla on ollut tapana uuvuttaa itseni puutarhatöillä vähän liiaksi, koska kehoni ei ole entisellään monen rankemman vuoden jälkeen. On aika opetella muistamaan että loppupeleissä vähemmän kerrallaan on enemmän tehtyjä töitä kesäkauden lopuksi. 


Vanhasta talosta tulee vierasmaja sekä harrastus paikka. Ehkäpä pystytän sinne mummolta perityt kangaspuut tai hankin dreijan. Ehdottomasti yksi huone varataan tanssimista varten, ja yhteen huoneeseen perustan lasityöpajan tiffanylasitöitä varten. 

Olen aina rakastanut värillistä lasia. Tiffanylasitöitä tekemällä olen päässyt vapauttamaan  jonkinlaista kauan padoksissa ollutta luovuutta, ja huomannut että osaan sittenkin asioita, joista aina luulin etten oikein osaa.  Eniten minua oikeastaan kummastuttaa, että miksen  aloittanut tätä harrastusta aiemmin. 

Maatiaskanaharrastus on myös niin sanoakseni hieman kasvanut. Yhdestä parvesta on tullut tilojen mahdollistaessa neljä parvea ja lisäksi minulla on kasvamassa komea joukko nuoria kukkoja myytäväksi muiden kanaparvien johtajiksi. Kanat ovat ihania. Haaveilen että veisin jossain vaiheessa vanhan keinutuolin navettaan ja sitten voisin vain istua siellä ja katsella kanoja ja kutoa sukkaa. Sillä mikään ei hektisen elämän keskellä maadoita niin hyvin kuin elämäänsä tyytyväisten eläinten seuraaminen. Kanat ovat ihan perusasioiden äärellä ja tukevasti kiinni ainoastaan tässä hetkessä. 

Hirmuisen paljon olisi kaikenlaista jaettavaa! Toivon löytäväni täältä blogistaniasta muutamia vanhoja puutarhablogiystäviäni, toivottavasti olette vielä täällä.💕 Ja tietysti olen valmiina tutustumaan myös uusiin puutarhahöperöihin. 

Kaunista ja lempeää huhtikuun viimeistä viikonloppua sekä vappua!