Taivaan ja veden välissä

Joskus on hyvä lähteä pariksi päiväksi muualle. 

Aivoruuhka rauhoittuu kun ei ole mahdollista tarttua mihinkään huushollin tekemättömään projektiin vaan joutuu asettumaan joutilaisuuteen. Vain ulkoilua luonnon helmassa, köllöttelyä ja helppoa kokkailua. 

Mökkijärvi oli uskomattoman kaunis. Harvoin suuri järvi on keskellä päivää niin peilityyni. 

Melko hienoo, eikö?

Vaikka sen tietää, niin silti joka kerta vähän yllättyy siitä, miten hoitavaa hiljainen ja puhdas luonto on. 

Vaikka kotihommat ja arjen stressit eivät ole poissa ollessa kadonneet mihinkään, niin silti hetken verran jaksaa taas suhtautua asioihin kevyemmin. 

 

Osa sielusta taisi jäädä leijumaan johonkin taivaan ja veden väliin. 

Selviytyjä

Joka kesä etupihalla nurmikossa kasvaa yksi tulppaani. En tiedä mistä se on siihen ilmestynyt alunperin, mutta sinnikkäästi se vain nousee samasta kohdasta joka vuosi.

 Joskus 20 vuotta sitten paikalla oli kukkapenkki. Kun kukkapenkki poistettiin ja kasvit siirrettiin, jäi yksinäinen tulppaanin sipuli silloin luultavasti maahan jatkamaan omaa elämäänsä nurmikossa. 

Parina viime kesänä meillä on rakennettu taloa, ja etupihan nurmikolle on  kasattu milloin mitäkin rakennustarviketta. Minusta on liikuttavaa että kaiken kiireen keskellä tavarantoimittajat ja rakennusmiehet pyrkivät pyytämättä ja käskemättä laittamaan tavarat niin, ettei tulppanille käy kuinkaan. 

Tai ehkä he pelkäsivät että talon emäntä suuttuu, ken tietää. 

 Haluan kuitenkin mieluummin ajatella että yksi pieni kukkanen sai heidät pysähtymään hetkeksi ihan vain koska se oli jotakin säästämisen arvoista. 

  

Uutta vihreää

 

Krookukset ovat kukkineet viileiden säiden vuoksi pitkään, mutta nyt ne alkavat pikkuhiljaa antaa periksi poikkeuksellisen runsaille kevätsateille. Jotenkin haikeaa sanoa hyvästit näille kevään ensimmäisille, vaikka niiden kuihtuminen vääjäämättä tarkoittaa kevään etenemistä. 

 

Krookusten  paikan etupihan nurmikolla ottavat herkät posliinihyasintit. Niiden kauneus ei oikein pääse oikeuksiin kevään armottomassa valossa. Niitä pitää mennä katsomaan ihan lähelle. 

Ennen nurmikon vihertymistä paikan valtaa mukulaleinikin heleänvihreä kasvusto.  Sydämessäni on erityinen paikka tällaisille päättäväisille pikkukasveille, joilla on ihan omat sääntönsä siitä, saako jossakin kasvaa vai ei. En osaa keksiä yhtään hyvää syytä, miksei mukulakeinikkiä voisi kasvaa ihan joka paikassa.  Sen aikainen kasvu peittää maan kauttaaltaan estäen rikkaruohojen kasvun, ja kukinnan päätteeksi koko kasvi katoaa maan alle pieniin muurahaisen munan näköisiin mukuloihin, jotka eivät häiritse muiden kasvien kasvua laisinkaan. 

Kevätvuohenjuuret odottavat lähtölaskentaa kukkapenkissä. 

Kevättähdet on ihania. Haaveilen että löytäisin näiden sipuleita suurpakkauksen, ja saisin koko etupihan nurmikon kukkimaan taivaansinisenä. Sipulikukkien olemassaololle puutarhassani olisi  eduksi, jos niitä olisi myynnissä keväisin juuri kun ne ovat kukkineet. Syksyllä usein energiat menevät kaikkeen muuhun eikä puutarhalle tahdo riittää niin paljon aikaa ja energiaa kuin keväisin.  Jatkan silti unelmoimista. 

Katso miten päättäväisiä kevätesikon alut ovat. Kaikki lehdet koittavat tunkea samasta kohdasta yhtäaikaa! 

Jotkut niistä jo kukkivatkin. Esikot ovat yleensä kimalaisten suosiossa, toivottavasti nuo pörriäiset löytävät kukat tuulesta ja sateesta huolimatta. 

Näin räntäsaiteisen vapun tienoossa kevätkaihonkukan nimi alleviivaa kunnollisen kevään odotusta. 

Hyvä esimerkki hitaasta keväästä on varjossa saniaispuskassa kasvavat narsissit jotka eivät ole edenneet mihinkään suuntaan pariin viikkoon.

Sade tekee kuitenkin hyvää. Kun aurinko ja lämpö viimein saapuvat, luonto on valmiina. Puutarhurin ei parane valittaa kun saadaan vettä. 

Kaunista keskiviikkoa!