Rupikonnien kevätlaulu

Tänään heräsin vähän liian aikaisin jostain syystä. Koiruus pyysi päästä ulos, ja menin sen seuraksi. 

Koiran hoidellessa asioitaan seisoin terassilla ja kuuntelin aamuyön ääniä. Joku lintu huuteli metsästä ja naapurin pellolle asettuneesta hanhiparvesta kuului silloin tällöin aamutoimien ääniä. 

 Kaikkein lähimpää kuului kuitenkin hyvin tunteellisen kuuloinen sammakoiden kevätlaulu. Meidän lammikkossa on alusta asti ollut rupisammakoita, ja oletan että ne siellä pitivät omaa soidintaan nytkin, vaikken kyllä tunnista äänestä, että mikä sammakko lammikossa laulaa.

Kevätlaulu tietää sitä, että kesän ensimmäiset hyttysentoukat tulevat syödyksi parempiin suihin kasvavien nuijapäiden toimesta. Ja sitä, että juhannuksen jälkeen puutarhassa hyppelee suuri joukko pieniä konnan poikasia. On upeaa, että puutarhassa on omasta takaa tällainen tuholaistorjuntaresurssi. Kuinkahan moni niistä sadoista poikasista kasvaa aikuiseksi ja palaa kotilampeen kutemaan? Ja montako vuotta siihen menee? 

 Emokonnat ovat valtavan kokoisia. Kerran säikähdin perusteellisesti kun kukkamaata kitkiessäni vedin valvatin multapaakun mukana käsiini suurikokoisen rupisammakon. Siellä kukkamaassa siis ne aikuiset sammakot viettävät kesänsä, olinkin aina miettinyt että minne ne katoavat kutemisen jälkeen! Pahoittelin sammakolle häiriötä ja aiheuttamaani kaaosta ja asettelin sen takaisin akileijan lehtien alle päiväunille. 

Toinen rupikonna tuli vastaan rikkaruohoämpäristä joka oli jäänyt kasvimaan reunalle ja oli puoliksi täyttynyt sadevedellä. Kipatessani ämpärin sisältöä maahan, sieltä ruskettuneiden vetisten rikkojen joukosta ryömi vielä kukkamaan asukkiakin kookkaampi rupisammakko.  Miten ihmeessä se oli sinne ämpäriin edes päässyt? Ja kuinka se oli selvinnyt siellä ämpärissä elossa?  Tiedän kyllä että ne talveksi kaivautuvat lammen pohjamutiin, mutten jotenkin ollut koskaan ajatellut että ne voisivat myös kesäaikaan horrostaa vähällä hapella jonkun astian pohjalla. 

Ihme otuksia. 

Täältä opiskelin vähän lisää rupikonnasta, nyt kun tässä aamulla on aikaa ennen töihin lähtöä. Aurinkokin nousee jo. Kello on viisi. 

  

maan tasalla

Ihan yllättäen tulikin taas lämmintä. Koko viikkoon ei ole huvittanut mennä ulos ollenkaan, kun hyytävä viima on tunkenut luihin ja ytimiin heti kun edes nenän nipukkansa on pistänyt ulos. 

 Krookukset  ovat myös saaneet tuta hyisen kevät sään  rae- ja lumisateineen. 

uutama kuitenkin vielä sinnittelee. Ovat viisaasti pysytelleet maan sisuksissa tarpeeksi pitkään. 

Jotenkin liikuttaa tämä yksinäinen keltainen krookus ja rykelmä kevättähtiä. Kevättähdet eivät ole uskaltaneet kasvattaa edes varsia vaan ovat varmuuden vuoksi jääneet kukkimaan aivan maan rajaan, kun taas yksinäinen kirkkaan keltainen krookus on kuin keväthuutomerkki, tai kuten ulkomaan kielellä sanotaan, the statement. 

Osa sinivuokoisrakin on kolhiintunut raekuuroissa.

Suurin osa on kuitenkin avannut nuppunsa vasta takatalven kaikottua. 

Näin kevään ensimmäiset perhoset, nokkosperhosen ja neitoperhosen.  Valokuvaajaa ne välttelivät kuitenkin, kun sen mukana kulki pelottava varjo. 

Kärpänen sentään suostui hetken istumaan kuvattavana leskenlehden mykerössä. 

Leskenlehdet on kertakaikkisen ihania. Pohdin, että taidan istuttaa niitä pihalammen reunalle ihan vartavasten. Lammen jää on sulanut. Koitan kytätä että pongaisinko rupisammakon kutunauhoja tai itse sammakoita, mutta voi olla että käy samoin kuin aiempinakin vuosina, että löydän sammakot vasta kun lampi on täynnä nuijapäitä. Lammikosta huolimatta meillä ei juurikaan ole hyttysiä,  sammakonpoikaset syövät niiden toukat erittäin tehokkaasti. 

Istutin tänään tuoksuherneet ulos. Ne ovat nyt matkustaneet ulos ja sisään niin pitkään, että päätin että nyt saa riittää. 

Istutin ne olkikatteen päälle pussimultaan ja ripottelin päälle vähän kanankakkia ja lampaanvillapellettiä, josko se vähän pitäisi jyrsijöitä loitolla.  

Lopuksi vähän nostin olkia vielä taimien niskaan suojaksi auringolta ja pakkasilta.  Vielä ei näytä oikein miltään, mutta toivoakseni ne tässä viihtyvät ja kasvavat.

On aika ihanaa kun on olkia mitä käyttää! 

Tuoksuherneistutukseen meni kaksi pientä paalia, eikä naapurista saatu olkikasa pienentynyt vielä yhtään. 

Nyt on aika vähän lepäillä ja nauttia sunnuntaista. Nyt ollaan tosiaan taas jo kuun puolivälissä melkein. Mihin kummaan tämä aika juoksee näin keväisin? 

Ps. kiitos ihanista kommenteista! Jostain syystä puhelimella vastaaminen takkuaa taas. Vastaan kaikkiin asap. Ja toivon löytäväni aikaa blogikyläilyihin myös. 💚

Pakkasaamun valo

Olin ajatellut että huhtikuun alusta jos aloittaisi tekemään kukkamaljakkopostauksia joka viikko, niin sitten varmasti olisi joka viikko edes jotakin pientä kukkasta kerättäväksi kimppuun. 

No. Takatalvi näännytti etupihan krookukset, eikä muut kevätkukat olleet vielä edes uskaltautuneet maan pintaan niin paljon että niistä olisi kimppuaineksiksi. 

 

Krookukset olivat vielä ennen pakkasia parhaimmillaan. Iloitsen suunnattomasti, kun näen niiden levinneen hiukan laajemmalle etupihan nurmikolla. Lasten kanssa ne istutimme hirmu pitkä aika sitten. Joka kevät päätän että syksyllä istutan krookuksia lisää. Syksyllä uuvahdus iskee tai asia yksinkertaisesti unohtuu, kun arki alkaa painaa päälle toden teolla.  

Viikko sitten ehdin tekemään ensimmäisen viikkokimpun muutamasta krookuksesta.  

Tällä viikolla ei sitten tuoreita kukkia löytynytkään. Niinpä otin  kimppuun saniaisen kukkia, sekä töyhtöangervon ja hortensian kukintoja. Kuivuneita talven törröjä kaikki.  

Vähän tuli semmoinen rappioromanttinen meininki. Mutta elämäni yksi ohjenuorista on pysähtyä hengittämään hetki kaiken kauniin äärelle, ja jotain vastustsmattoman kaunista on myös näissä kuivuneissa kukkasissa. 

Vaikka täytyy myöntää että talven jälkeen sielu kaipaa jo värejä. 

Vähän olen tehnyt vielä viimeisiä kylvöjä, vaikka suurin osa esikasvatuksista on tehty. 

Joskus talvella hankin eri väristen kukkien lajitelmia ja samalla kun annoin ajatusten levätä, erottelin sekoituksen siemenet erilleen.  Luonnon monimuotoisuus mykistää ihan vain pieniä siemeniäkin katsomalla. Miten monenlaisia siemeniä onkaan olemassa! 

Jotkut siemenistä tunnistan, mutta jotkut ovat täysi kysymysmerkki. Niinpä tämän kylvöksen nimi on yllätyslaatikko. Kylvin siemenet riveihin väreittäin. 

Voi olla että tästä kukkamäärästä ei riitä kimpputuotantoon, mutta iloksi kuitenkin ja ehkäpä myös saan siemeniä tulevilla vuosille. 

Tällä viikolla alkaa töissä pääsiäisviikon leivonnaisten suunnittelu. Rairuohoakin kylvän kahvilan pöytiin. 

Loppuviikosta perheen miesväki lähtee Britteihin jalkapalloa katsomaan. Itse jään kotiin ottamaan vastaan naapurin lahjoittamaa olkikuormaa sekä lavallista multasäkkejä. Muutama pionin juurakkokin on tulossa kukkien maasta lähipäivinä. Ne täytyy istuttaa heti kun ne saapuvat.  

Olkikuorman levitän puutarhaan katteeksi. Mullan tilasin säkeissä, koska en tarvitse sitä montaa kuutiota. Tarkoitus on loppuviimeksi hyödyntää myös olemassa olevaa maaperää siellä olkikatteen alla, joten laitan multaa säkistä vain istutus - ja kylvövakoihin.  

Tipu-uutisiakin saatiin. Eräs maatiaiskanojen säilytysohjelmassa mukana oleva kasvattaja nouti minulta maaliskuun puolivälissä siitosmunia. Oli vähän epävarmaa, että kuinka haudonta onnistuisi. Nuoret viriilit kukot toki polkevat kanoja innokkaasti, paitsi vanhempia arvonsa tuntevia rouvia, jotka antavat vain pääkukon polkea. Pääkukko puolestaan oli munienkeruuhetkellä vielä talvitokkurassa eikä polkenut rouviaan. Lisäksi maaliskuulla aivan kaikki ksnat eivät vielä munineet. Joten koskaan ei voi olla varma, että millainen munasato hautomakoneeseen päätyi. Hedelmöittyneitä munia oli kuitenkin 19 kappaletta 26 munasta, joten ihan yllättävänkin hyvä saldo varhaiskevään haudonnasta. Nämä söpöläiset jatkavat upeita horniolaiskanojen geenejä Itä-Suomessa.   

Lempeää viikkoa sinulle!