Pihakierroksella

On ollut niin hienoa keliä että! Muutamana iltapäivänä ja yönä ollut lumimyräkkäkään ei ole enää tuonut talvea takaisin, vaan päinvastoin kiihdyttänyt lumen sulamista entisestään. Uus lumi vanhan tappaa, vai miten se sananlasku menikään.

Aurinko houkuttelee ulos nurkkia potkimaan ja kevään merkkejä tutkailemaan.

Sinitinttipariskunta on jo kovasti pesänlaittopuuhissa. Herra tiainen kiertää puolen tontin kokoista reviiriään puusta ja pensaasta toiseen kertomassa reviirin rajat muillekin.

Nuoren vaahteran juurella kukkamaassa alppiruusut paistattelevat aurongossa. Hyvältä näyttää. Jokohan saataisiin viimein muutama kukkanen Grandiflorumiin?

Mikkeli ei näytä yhtään niin hyvältä. Se on ollut huonovointinen melkein alusta asti. Täytysi varmaan tehdä joku suurempi pesuoperaatio sille, parina kesänä sillä on ollut punkkeja riesanaan.  Se vain kummastuttaa, ettei mikään vaiva tunnu tarttuvan tuohon vieressä olevaan Grandiflorumiin, vaikkei pensailla ole kuin pari metriä väliä.

Pihan Pikkumetsän puut ovat humpsahtaneet 15 vuodessa ihan isoiksi puiksi. Laitettiin muutamaan puuhun linnunpönttöjä, ja riippumaton paikkaakin katseltiin lasten kanssa vahvimpien mäntyjen väleihin.

Linnut on kuitenkin jo ottaneet kymmenen aarin kokoisen Pikkumetsän omakseen. Korkealla oksan hangassa on soma pieni pesä.

Noin parin metrin korkeudella toisessa männyssä on toisenlainen rakennelma. Varis on tehnyt myös pesänsä metsään. Olipa vaikea saada kuvatuksi variksen vajaan metrin kokoista taideteosta kaikkien oksien seasta.

En ole vielä istuttanut metsään varsinaisesti mitään. Olen odotellut, että kuusten, mäntyjen, koivujen, pihlajien, vaahteroiden ja pähkinäpensaiden lomaan syntyisi luonnostaan varjoisia paikkoja ja suojaisia aukeita. Nyt alkaa vihdoin näyttää siltä, että metsään voisi alkaa rakennella polun tapaista ja istutella joitakuita maanpeittoperennoja ja rhodoja. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.
Aukeilla paikoilla on ukonkellot levinneet mukavasti. Niitä kylvin samana vuonna kuin kuusen- ja männyntaimet istutettiin. Ne saavat minun puolestani levitäkkin niin paljon kuin haluavat. Viimekesäiset siemenpallurat ovat jo tyhjentyneet metsään, joten lisää kukkia on tulossa.

Metsässä on myös muutama valtavan korkea väinönputki. Nekin on hienoja luonnon suurperennoja, jotka saavat oikein mielellään viedä tilaa pujoilta ja juolavehnältä.

Seuraavaksi jatkoin kierrosta kasvimaan laidalle.
 Yhdessä kulmauksessa on parimetriseksi hujahtanut vuoriruusu. Kiulukat ovat hieman rappioromanttisia tähän aikaan vuodesta

Metsäruusn oksistossa on myös ollut jollain pikkulinnulla pesä. En raaski sitäkään rikkoa, vaikka tuskin se enää kenellekkään tänä vuonna kelpaa.

Humalan pähkylät keikkuvat hennossa tuulessa. Kohta leikkaan ne pois uuden kasvun tieltä.

Ihanaa kun tulee kevät! Kaunista viikonloppua!