huh

Johonkin kummaan huiskahti tämä kevät, ensiviikolla on jo juhannus! 

Huhti - toukokuussa minua vaivasti joku outo väsymys. Kokoajan olisin vain voinut nukkua, enkä arvannut lähteä edes ajamaan pidempää matkaa, kun pelkäsin nukahtavani kesken matkan. Mikä lie kumma ollut. Yksi arvelevani salaliittoteoria on, että se oli joku long covid oire tai vastaava. Vaan mistäpä tuota tietää. 🤷🏼‍♀️  Nyt olen taas enemmän oma itseni, mutta nöyrtymään olen joutunut oman väsymykseni edessä. Taas kerran. Tavallaan on ollut onni että sää on ollut niin vilpoinen että kukkien ulosistutusta on täytynyt viivyttää, niin ei oikeastaan haitannut vaikka olin kesken istutussesongin poissa pelistä. kun elämä antaa sitruunoita, niistä voipi tehdä limonaatia.  

On ihanaa kun on kesä! 

Ruislintu asustelee jossain lähistöllä ja raaskuttaa kummallista räikkälauluaan taukoamatta.

Talitintti on tehnyt pesän talon hirren rakoon kukkapenkin viereen ja sieltä kuuluu kova sirputus aina, kun tutkailen kukkamaata lähempää. 

Kyyhkypariskunta pesii koivussa joka kasvaa keskellä koiratarhaa. Niiltä joko puuttuu kokonaan itsesuojeluvaisto tai sitten ne pitävät jännityksestä joka tulee siitä että kaksi riistaveristä koiraa ryntäilee niiden alapuolella. 

Olen ollut kovasti mielissäni siitä , miten uusi kukkamaa on kehittynyt vuodessa paljaasta multapenkistä reheväksi istutukseksi. Kaikki ylimääräiset kolot ovat peitossa,kun penkkiin huiskaittamani keltasauramon, ahdekaunokin, pietaryrtin, päivänkakkaran ja puna-ailakin siemenet ovat itäneet viime kesänä ja tänä kesänä luvassa on runsasta kukintaa. 

 

Nyt parhaillaan kukkii ukkolaukat, illakko, metsäkurjenpolvi ja puna-ailakki. Kohta joukkoon liittyy päivänkakkarat ja verikurjenpolvet.  

Kylmä alkukesä ei ole juurikaan antanut yksivuotisille kesäkukille mahdollisuutta kasvaa. Olen kuitenkin saanut jonkin verran kukkia kerättyä kimpuiksi asti,kiitos luonnonkukkien ja aikaisten perennojen. Saa nähdä lämpeneekö säät vai kuinka käy. 

Kruunuvuokot ovat työntäneetuutsman yksittäisen kukan. Ne ovat kyllä niin kertakaikkisen kauniita, että en oikein tiedä miten päin olisin. 

Voikaa hyvin! 

Rupikonnien kevätlaulu

Tänään heräsin vähän liian aikaisin jostain syystä. Koiruus pyysi päästä ulos, ja menin sen seuraksi. 

Koiran hoidellessa asioitaan seisoin terassilla ja kuuntelin aamuyön ääniä. Joku lintu huuteli metsästä ja naapurin pellolle asettuneesta hanhiparvesta kuului silloin tällöin aamutoimien ääniä. 

 Kaikkein lähimpää kuului kuitenkin hyvin tunteellisen kuuloinen sammakoiden kevätlaulu. Meidän lammikkossa on alusta asti ollut rupisammakoita, ja oletan että ne siellä pitivät omaa soidintaan nytkin, vaikken kyllä tunnista äänestä, että mikä sammakko lammikossa laulaa.

Kevätlaulu tietää sitä, että kesän ensimmäiset hyttysentoukat tulevat syödyksi parempiin suihin kasvavien nuijapäiden toimesta. Ja sitä, että juhannuksen jälkeen puutarhassa hyppelee suuri joukko pieniä konnan poikasia. On upeaa, että puutarhassa on omasta takaa tällainen tuholaistorjuntaresurssi. Kuinkahan moni niistä sadoista poikasista kasvaa aikuiseksi ja palaa kotilampeen kutemaan? Ja montako vuotta siihen menee? 

 Emokonnat ovat valtavan kokoisia. Kerran säikähdin perusteellisesti kun kukkamaata kitkiessäni vedin valvatin multapaakun mukana käsiini suurikokoisen rupisammakon. Siellä kukkamaassa siis ne aikuiset sammakot viettävät kesänsä, olinkin aina miettinyt että minne ne katoavat kutemisen jälkeen! Pahoittelin sammakolle häiriötä ja aiheuttamaani kaaosta ja asettelin sen takaisin akileijan lehtien alle päiväunille. 

Toinen rupikonna tuli vastaan rikkaruohoämpäristä joka oli jäänyt kasvimaan reunalle ja oli puoliksi täyttynyt sadevedellä. Kipatessani ämpärin sisältöä maahan, sieltä ruskettuneiden vetisten rikkojen joukosta ryömi vielä kukkamaan asukkiakin kookkaampi rupisammakko.  Miten ihmeessä se oli sinne ämpäriin edes päässyt? Ja kuinka se oli selvinnyt siellä ämpärissä elossa?  Tiedän kyllä että ne talveksi kaivautuvat lammen pohjamutiin, mutten jotenkin ollut koskaan ajatellut että ne voisivat myös kesäaikaan horrostaa vähällä hapella jonkun astian pohjalla. 

Ihme otuksia. 

Täältä opiskelin vähän lisää rupikonnasta, nyt kun tässä aamulla on aikaa ennen töihin lähtöä. Aurinkokin nousee jo. Kello on viisi. 

  

maan tasalla

Ihan yllättäen tulikin taas lämmintä. Koko viikkoon ei ole huvittanut mennä ulos ollenkaan, kun hyytävä viima on tunkenut luihin ja ytimiin heti kun edes nenän nipukkansa on pistänyt ulos. 

 Krookukset  ovat myös saaneet tuta hyisen kevät sään  rae- ja lumisateineen. 

uutama kuitenkin vielä sinnittelee. Ovat viisaasti pysytelleet maan sisuksissa tarpeeksi pitkään. 

Jotenkin liikuttaa tämä yksinäinen keltainen krookus ja rykelmä kevättähtiä. Kevättähdet eivät ole uskaltaneet kasvattaa edes varsia vaan ovat varmuuden vuoksi jääneet kukkimaan aivan maan rajaan, kun taas yksinäinen kirkkaan keltainen krookus on kuin keväthuutomerkki, tai kuten ulkomaan kielellä sanotaan, the statement. 

Osa sinivuokoisrakin on kolhiintunut raekuuroissa.

Suurin osa on kuitenkin avannut nuppunsa vasta takatalven kaikottua. 

Näin kevään ensimmäiset perhoset, nokkosperhosen ja neitoperhosen.  Valokuvaajaa ne välttelivät kuitenkin, kun sen mukana kulki pelottava varjo. 

Kärpänen sentään suostui hetken istumaan kuvattavana leskenlehden mykerössä. 

Leskenlehdet on kertakaikkisen ihania. Pohdin, että taidan istuttaa niitä pihalammen reunalle ihan vartavasten. Lammen jää on sulanut. Koitan kytätä että pongaisinko rupisammakon kutunauhoja tai itse sammakoita, mutta voi olla että käy samoin kuin aiempinakin vuosina, että löydän sammakot vasta kun lampi on täynnä nuijapäitä. Lammikosta huolimatta meillä ei juurikaan ole hyttysiä,  sammakonpoikaset syövät niiden toukat erittäin tehokkaasti. 

Istutin tänään tuoksuherneet ulos. Ne ovat nyt matkustaneet ulos ja sisään niin pitkään, että päätin että nyt saa riittää. 

Istutin ne olkikatteen päälle pussimultaan ja ripottelin päälle vähän kanankakkia ja lampaanvillapellettiä, josko se vähän pitäisi jyrsijöitä loitolla.  

Lopuksi vähän nostin olkia vielä taimien niskaan suojaksi auringolta ja pakkasilta.  Vielä ei näytä oikein miltään, mutta toivoakseni ne tässä viihtyvät ja kasvavat.

On aika ihanaa kun on olkia mitä käyttää! 

Tuoksuherneistutukseen meni kaksi pientä paalia, eikä naapurista saatu olkikasa pienentynyt vielä yhtään. 

Nyt on aika vähän lepäillä ja nauttia sunnuntaista. Nyt ollaan tosiaan taas jo kuun puolivälissä melkein. Mihin kummaan tämä aika juoksee näin keväisin? 

Ps. kiitos ihanista kommenteista! Jostain syystä puhelimella vastaaminen takkuaa taas. Vastaan kaikkiin asap. Ja toivon löytäväni aikaa blogikyläilyihin myös. 💚

Pakkasaamun valo

Olin ajatellut että huhtikuun alusta jos aloittaisi tekemään kukkamaljakkopostauksia joka viikko, niin sitten varmasti olisi joka viikko edes jotakin pientä kukkasta kerättäväksi kimppuun. 

No. Takatalvi näännytti etupihan krookukset, eikä muut kevätkukat olleet vielä edes uskaltautuneet maan pintaan niin paljon että niistä olisi kimppuaineksiksi. 

 

Krookukset olivat vielä ennen pakkasia parhaimmillaan. Iloitsen suunnattomasti, kun näen niiden levinneen hiukan laajemmalle etupihan nurmikolla. Lasten kanssa ne istutimme hirmu pitkä aika sitten. Joka kevät päätän että syksyllä istutan krookuksia lisää. Syksyllä uuvahdus iskee tai asia yksinkertaisesti unohtuu, kun arki alkaa painaa päälle toden teolla.  

Viikko sitten ehdin tekemään ensimmäisen viikkokimpun muutamasta krookuksesta.  

Tällä viikolla ei sitten tuoreita kukkia löytynytkään. Niinpä otin  kimppuun saniaisen kukkia, sekä töyhtöangervon ja hortensian kukintoja. Kuivuneita talven törröjä kaikki.  

Vähän tuli semmoinen rappioromanttinen meininki. Mutta elämäni yksi ohjenuorista on pysähtyä hengittämään hetki kaiken kauniin äärelle, ja jotain vastustsmattoman kaunista on myös näissä kuivuneissa kukkasissa. 

Vaikka täytyy myöntää että talven jälkeen sielu kaipaa jo värejä. 

Vähän olen tehnyt vielä viimeisiä kylvöjä, vaikka suurin osa esikasvatuksista on tehty. 

Joskus talvella hankin eri väristen kukkien lajitelmia ja samalla kun annoin ajatusten levätä, erottelin sekoituksen siemenet erilleen.  Luonnon monimuotoisuus mykistää ihan vain pieniä siemeniäkin katsomalla. Miten monenlaisia siemeniä onkaan olemassa! 

Jotkut siemenistä tunnistan, mutta jotkut ovat täysi kysymysmerkki. Niinpä tämän kylvöksen nimi on yllätyslaatikko. Kylvin siemenet riveihin väreittäin. 

Voi olla että tästä kukkamäärästä ei riitä kimpputuotantoon, mutta iloksi kuitenkin ja ehkäpä myös saan siemeniä tulevilla vuosille. 

Tällä viikolla alkaa töissä pääsiäisviikon leivonnaisten suunnittelu. Rairuohoakin kylvän kahvilan pöytiin. 

Loppuviikosta perheen miesväki lähtee Britteihin jalkapalloa katsomaan. Itse jään kotiin ottamaan vastaan naapurin lahjoittamaa olkikuormaa sekä lavallista multasäkkejä. Muutama pionin juurakkokin on tulossa kukkien maasta lähipäivinä. Ne täytyy istuttaa heti kun ne saapuvat.  

Olkikuorman levitän puutarhaan katteeksi. Mullan tilasin säkeissä, koska en tarvitse sitä montaa kuutiota. Tarkoitus on loppuviimeksi hyödyntää myös olemassa olevaa maaperää siellä olkikatteen alla, joten laitan multaa säkistä vain istutus - ja kylvövakoihin.  

Tipu-uutisiakin saatiin. Eräs maatiaiskanojen säilytysohjelmassa mukana oleva kasvattaja nouti minulta maaliskuun puolivälissä siitosmunia. Oli vähän epävarmaa, että kuinka haudonta onnistuisi. Nuoret viriilit kukot toki polkevat kanoja innokkaasti, paitsi vanhempia arvonsa tuntevia rouvia, jotka antavat vain pääkukon polkea. Pääkukko puolestaan oli munienkeruuhetkellä vielä talvitokkurassa eikä polkenut rouviaan. Lisäksi maaliskuulla aivan kaikki ksnat eivät vielä munineet. Joten koskaan ei voi olla varma, että millainen munasato hautomakoneeseen päätyi. Hedelmöittyneitä munia oli kuitenkin 19 kappaletta 26 munasta, joten ihan yllättävänkin hyvä saldo varhaiskevään haudonnasta. Nämä söpöläiset jatkavat upeita horniolaiskanojen geenejä Itä-Suomessa.   

Lempeää viikkoa sinulle!  

Huijarisyndrooma ja vähän taimia

Kaikki kasvaa ihan mahdottomasti. Tänään tajusin että melkein kaikilla tähän mennessä itäneillä kasveilla on kaksi kuukautta aikaa kasvaa ennen ulosistutusta. 

Olen kyllä kylväessäni tarkkaan laskenut, että mitkä kukat ehtivät kukkaan touko-kesäkuussa, ja mitkä kukat kukkisivat vasta heinä-elokuussa. Mutta silti meinaa iskeä huijarisyndrooma. Entä jos tulee joku kumma ja yksikään kukka ei kukikaan silloin kun ajattelin. Entä jos kukat ei riitäkkään kaikkiin niihin paikkoihin joihin olen kukkia myynyt? Entä jos jotenkin en osaakkaan ja mokaan....? 

Vaikka tiedän mitä teen, niin silti hirvittää tämä ensimmäisen leikkokukkasesongin kevätmarkkinointi. On kamalaa luvata jotain josta ei ole täyttä varmuutta. Mutta kuten todettua, markkinointi on tehtävä nyt, koska kun kukat ovat valmiita noukittavaksi, on jo liian myöhäistä alkaa etsiä kukille myyntipaikkaa.  

Viisaampi puoliskoni, joka ei varsinaisesti edes kukista ymmärrä mitään, on lohduttanut minua, että kyllä ihan varmasti tulee kukkia. Todennäköisesti enemmän kuin on tarvis. Hän on tietysti oikeassa. Täytyisi vaan luottaa omaan tekemiseen.

  

 

Mutta puhutaanpa niistä taimista hetkinen. 

Yläkuvassa takana on vasemmalta lukien laatikossa kaukasian törmänkukkia, sitten kelloköynnös ja daalioita, jotka ovat silmin nähden piristyneet ja vankistuneet kaksi viikkoa sitten tekemäni koulinnan ja lannoituksen jälkeen. Vaikuttaa siltä että lampaanvillapelleteistä riittää potkua oikein hyvin niinkin ravinnesyöppöjen kasvien tarpeisiin kuin mitä daaliat ovat. 

Sitten siellä on keskirivissä myöhemmin kylvettyjä  daalioita, ananaskukkaa, Kesäkynttilää, zinnioita ja taas daalia. 

Eturivissä on kesäleimua joku värisekoitus, preeria-apila, koristetupakka, amerikan kaunokki ja taas yksi myöhemmin kylvetty daalia. Joo, daalioita tulee aikamoinen määrä...  

 

En varmaan ikinä kyllästy ihmettelemään kukkien monimuotoisuutta. 

 Kesäleimu (edessä) näyttää aika tavanomaiselta taimelta heleän vihreine sirkkalehtineen. Kesäleimun takana kuvassa oleva vihreäkukintoinen revonhäntä puolestaan on kasvattanut merkilliset punaiset versot. 

 

 

Leijonankitojen kanssa olen jo niin tuttu,että tunnistin taimen aika nopeasti karkulaiseksi, joka on eksynyt pyöröpallohäntien joukkoon. Kun punertavat  pallohännän idut vasta pilkistävät mullasta, on leijonankita ehtinyt jo hujahtaa kokoa melkoisesti.  

 Koosta puheen ollen, meillä oli tarkoitus jakaa isäni kanssa yksi orkidea useampaan ruukkuun, kun kasvipuska on niin valtava. Isä säilyttää viileässä huoneessa vintillä kaikkia kukintataukoa pitäviä orkideojaan, joten kipusimme katsomaan, mitä sille kukalle voisi tehdä. Ylätykseksemme se orkidea olikin alkanut salaa kukkimaan!  Se kukkavana olikin melkoisen upea!  Äiti oli ostanut sen isälle kaksi vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi. Ja nyt se sitten kukkii uudelleen kuin lohdutukseksi ja iloksi meille! 

Nyt täytyy odotella jakamista vaikka kukkapuska viekin kukkaikkunalta tilaa melkoisesti. 

Ompa jotenkin vauhdilla huiskahtanut tämäkin maaliskuu.  

Vähän jo polttelis päästä ulos levittelemään kanankakkia. Kalenteri vaan näyttää aika kiireiseltä. Onneksi kukkatarhan kanssa ei vielä ole kiire. 

Leppoisaa viikonloppua!  💚