Kaikki kasvaa ihan mahdottomasti. Tänään tajusin että melkein kaikilla tähän mennessä itäneillä kasveilla on kaksi kuukautta aikaa kasvaa ennen ulosistutusta.
Olen kyllä kylväessäni tarkkaan laskenut, että mitkä kukat ehtivät kukkaan touko-kesäkuussa, ja mitkä kukat kukkisivat vasta heinä-elokuussa. Mutta silti meinaa iskeä huijarisyndrooma. Entä jos tulee joku kumma ja yksikään kukka ei kukikaan silloin kun ajattelin. Entä jos kukat ei riitäkkään kaikkiin niihin paikkoihin joihin olen kukkia myynyt? Entä jos jotenkin en osaakkaan ja mokaan....?
Vaikka tiedän mitä teen, niin silti hirvittää tämä ensimmäisen leikkokukkasesongin kevätmarkkinointi. On kamalaa luvata jotain josta ei ole täyttä varmuutta. Mutta kuten todettua, markkinointi on tehtävä nyt, koska kun kukat ovat valmiita noukittavaksi, on jo liian myöhäistä alkaa etsiä kukille myyntipaikkaa.
Viisaampi puoliskoni, joka ei varsinaisesti edes kukista ymmärrä mitään, on lohduttanut minua, että kyllä ihan varmasti tulee kukkia. Todennäköisesti enemmän kuin on tarvis. Hän on tietysti oikeassa. Täytyisi vaan luottaa omaan tekemiseen.
Mutta puhutaanpa niistä taimista hetkinen.
Yläkuvassa takana on vasemmalta lukien laatikossa kaukasian törmänkukkia, sitten kelloköynnös ja daalioita, jotka ovat silmin nähden piristyneet ja vankistuneet kaksi viikkoa sitten tekemäni koulinnan ja lannoituksen jälkeen. Vaikuttaa siltä että lampaanvillapelleteistä riittää potkua oikein hyvin niinkin ravinnesyöppöjen kasvien tarpeisiin kuin mitä daaliat ovat.
Sitten siellä on keskirivissä myöhemmin kylvettyjä daalioita, ananaskukkaa, Kesäkynttilää, zinnioita ja taas daalia.
Eturivissä on kesäleimua joku värisekoitus, preeria-apila, koristetupakka, amerikan kaunokki ja taas yksi myöhemmin kylvetty daalia. Joo, daalioita tulee aikamoinen määrä...
En varmaan ikinä kyllästy ihmettelemään kukkien monimuotoisuutta.
Kesäleimu (edessä) näyttää aika tavanomaiselta taimelta heleän vihreine sirkkalehtineen. Kesäleimun takana kuvassa oleva vihreäkukintoinen revonhäntä puolestaan on kasvattanut merkilliset punaiset versot.
Leijonankitojen kanssa olen jo niin tuttu,että tunnistin taimen aika nopeasti karkulaiseksi, joka on eksynyt pyöröpallohäntien joukkoon. Kun punertavat pallohännän idut vasta pilkistävät mullasta, on leijonankita ehtinyt jo hujahtaa kokoa melkoisesti.
Koosta puheen ollen, meillä oli tarkoitus jakaa isäni kanssa yksi orkidea useampaan ruukkuun, kun kasvipuska on niin valtava. Isä säilyttää viileässä huoneessa vintillä kaikkia kukintataukoa pitäviä orkideojaan, joten kipusimme katsomaan, mitä sille kukalle voisi tehdä. Ylätykseksemme se orkidea olikin alkanut salaa kukkimaan! Se kukkavana olikin melkoisen upea! Äiti oli ostanut sen isälle kaksi vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi. Ja nyt se sitten kukkii uudelleen kuin lohdutukseksi ja iloksi meille!
Nyt täytyy odotella jakamista vaikka kukkapuska viekin kukkaikkunalta tilaa melkoisesti.
