tiistai 14. maaliskuuta 2017

Siemenpussien rapistelua




Olen saanut ja ottanut lisää aikaa puutarhajuttujen tekemiseen. On ihanaa alkaa joka kevät alusta, ja antaa hullutuksen viedä mennessään. On myös ihanaa tehdä ihan järkeviä suunnitelmia.
Keväällä tähän aikaan kaikki tuntuu vielä mahdolliselta.


Kasvimaa ja oman sadon kasvattaminen ja korjaaminen vetoaa ihmisessä johonkin alkukantaiseen vaistoon. Harvasta asiasta tulee niin suurta mielihyvää arjen keskellä, kuin itse kasvatetusta ruuasta jotka voi kantaa suoraan pellolta pöytään. Rakastan syksyn säilönnän aikaa, kun tiskipöytä täyttyy mehupulloista ja hillotölkeistä, ja keittiössä tuoksuu mehumaijalla tehty höyrymehu ja ryöpätyt pavut.

Sato ei ehkä ole suuren suuri, mutta sitäkin arvokkaampi.

      


Tänä vuonna valitsin esikasvatettavaksi vain varmoja juttuja, joilla on lyhyt esikasvatusaika. Kokeilen pitkästä aikaa kasvattaa kaaleja. Meillä ei ole kasvimaassa kaalikasveja vaivaavaa möhöjuurta, niin kasvatuksen pitäisi onnistua. Istutan kaalien kaveriksi samettikukkia, joiden hajun pitäisi harhauttaa ötökät muualle, ja niiden juuret karkottavat maasta ankeroisia.


Itseni ja oman ajan puutteeni tuntien ostin harvennusta kaipaavista kasveista kylvönauhoja. Kylvönauhassa siemenet on jaettu valmiiksi tasaisiin välein niin ettei harventamista tarvita.


Kuten kaalien kanssa, myös porkkanoiden kanssa kasvatan kumppanuuskasveja, jotka harhauttavat kemppejä ja porkkanakärpäsiä. Niinä vuosina, kun minulla on kasvimaa ollut, olen aina istuttanut porkkanat ja sipulit vuororiveihin.

                                


Kasvimaalla voi tehdä yllättävän paljon oman työn helpottamiseksi ja tautien ja tuholaisten torjumiseksi. Erityisen kiinnostunut olen viljelykierrosta, kasvikumppaneista, ruutuviljelyistä ja kateviljelystä.

Viljelykierto eli vuoroviljely käyttää hyödyksi maan eri kerroksia, ja sen avulla kasvit voi jakaa ravinteiden tarpeen mukaan erilaisiin lohkoihin, jotka vaihtuvat vuosittain. Myöskään maassa mahdollisesti piileksivät kasvituholaiset eivät löydä isäntäkasvin luo yhtä helposti, kun kasvit vaihtavat vuosittain paikkaa.

Kasvikumppanit harhauttavat tuholaisia, ja niiden on myös sanottu monella muulla tavoin lisäävän kumppanikasviensa hyvinvointia. Jälkimmäisestä en osaa vielä sanoa, mutta ajatus kuulostaa hauskalta.
Jokatapauksessa basilikaa kannattaa istuttaa tomaatin naapuriksi, sipulia porkkanan kaveriksi ja salviaa tai samettikukkaa kaalien kanssa samalle alueelle, ja tilliä ja persiljaa salaattipenkkiin. Erilaiset tuoksut sekoittavat tihulaisöttiäisten nenät, ja ehkä niitä eksyy kasvimaalle vähemmän. Lisäksi minusta näyttää hauskalta, kun erilaiset kasvit kasvavat rinnakkain.

Ruutuviljelyn avulla on mahdollista maksimoida pieneltä alalata saatava sato. Kun riviväleihin ei tarvitse mahtua kävelemään, riittää, että siemenet kylvää sen verran kauas toisistaan että ne mahtuvat kasvamaan riittävän suuriksi häiriöttä. Pienessä ruudussa kasvien hoito on helppoa, kun kitkemään pääsee käytävältä jokapuolelta.

Joskus voi tosin käydä niin, että kasvit ikäänkuin valtaavat kaiken tilan, eikä käytävistä näy jälkeäkään....

                               

Meidän kasvimaan eliötoiminta on pientä pellon edellisen omistajan tehoviljelyn seurauksena. Eliötoimintaa vilkastuttaakseni olen aloittanut kateviljelyn. Meillä tulee ruohonleikkuun sivutuotteena runsaasti ruohonleikkuujätettä, jonka hyödynnän kasvimaalla riviväleissä. Ruohokatteen edut ovat kiistattomat;
- Kylvön jälkeisen kastelun jälkeen kasvimaata ei tarvitse juurikaan kastella, koska ruohokate pitää maan kosteana, ja toisaalta estää maata liettymästä sateella.
- Lannoitus hoituu itsestään, kun ruohon maatuessa ravinteet menevät suoraan kasvien käyttöön. Kasvimaa ei oikeastaan tarvitse muutakuin kalkitsemisen säännöllisesti, muita lannoitteita ei tarvita. - Maata ei kateviljelyssä tarvitse muokata ollenkaan, vaan madot hoitavat muokkaustyön samalla kun kuljettavat maatunutta ruohoa maanalaisiin käytäviinsä.
- Ruutuviljelyyn kateviljely sopii loistavasti, koska pieniä ruutuja olisi hankala koneellisesti muokata.
Syksyksi maa katetaan kauttaaltaan, ja keväällä kate vain siirretään sivuun kylvöjä varten. Alkuvaiheessa olen tehnyt katteeseen vakoja, johon olen tehnyt rivin ostomullasta kylvöalustaksi, koska pohjamaa on ollut niin tiivistynyttä. Isot siemenet kuten pavut ja herneet sekä sipulin istukkaat olen peittänyt pienellä katekerroksella, jotta linnut eivät penkoisi siemeniä näkyviin.

Tässä on minun kasvimaasuunnitelmani.:
Peruna on tarkoitus istuttaa toisaalle puutarhassa, jahka tilaa sille saadaan raivattua.

 


Oli hyötytarha tai ei, en voi vastustaa unikoita. Niitä vain yksinkertaisesti pitää olla. Näistä pusseista kylvän perennapenkkiin, mutta osa pääsee myös kasvimaalle.



Voikaa hyvin!


maanantai 13. maaliskuuta 2017

Hymyilevät Möröt nukkuvat talviunta


Yhtenä samettisen pehmeänä talvi-iltana saavuimme luonnon rauhaan.
Oli ihan hiljaista. Sumu hiipi pitkin lumista järvenselkää. Aurinko oli painumaisillaan utuisen horisontin taakse.
Sielu lepäsi.
Teki hyvää vain olla ja hengittää siinä maisemassa.


Aamulla sumu oli poissa ja aurinko paistoi kirkkaasti. Haettiin aurinkolasit ja lähdettiin kasomaan mitä Mörölle kuuluu. Mörkö asuu saaressa. Voit lukea lisää kiltistä Möröstä vanhasta blogistani TÄÄLTÄ.


Kun kamera roikkuu kävelyretkellä kaulassa, menee horisontti välillä vähän miten sattuu.
Huumaannuin lumisesta auringossa kylpevästä järven selästä.


Saaren varjossa oli hyvä lepuuttaa silmiä, ja käydä hankeen makuulle. Ja tehdä enkeleitä.


Mörkö odotti omalla paikallaan saaren kärjessä. Se nukkui talviunta. Eikä se herännyt vaikka söimme eväitä sen kainalossa.


Seuraavana aamuna sää oli jälleen muuttunut. Oli suojasää, ja aurinko oli pilvessä. Erinomainen lumiukkokeli.
Hangelle ilmestyi pari hilpeää hahmoa. Otus ja hänen uskollinen lampaansa...




Sinne ne jäivät päivystämään, siltä varalta, että hymyilevä Mörkö heräisi ja haluaisi juttuseuraa.


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Aamu


Ei kai päivä voi olla kovin huono..


...jos aamu alkaa näin kauniisti?


Kaunista maaliskuuta! Maaliskuu on jo kevätkuukausi!

tiistai 21. helmikuuta 2017

Talvi tekee hyvää


Eräänä talvisen harmaana päivänä lähdimme mökkijärven jäälle kävelylle. Maisema on ihanan eleetön ja hiljainen.
Koiruudet kirmasivat vapaasta tilasta huumaantuneena. Fiina- vanhus kulki aika maltillisesti meidän ihmisten kanssa samoja reittejä, Huugolle tuli gps-pannan kilometrilukemiksi noin kymmenen kilometriä enemmän kuin meille muille.



Yhden saaren rannassa on iso kivi. 


Lapset haluaa aina seikkailla ja mennä luoliin ja koloihin. Minua ahdistaa moiset kolot, vaikka järki sanoo että kyllä siitä hyvin mahtuu, eikä ikiaikainen kivi mihinkään kaadu. Lapsilla on kuitenkin hauskaa.


Saaressa mennään aina piilosta. On ihana maata piilosilla suopursulta tuoksuvassa mättäässä tiirailemassa taivaita. Rakastan kaikkia mökkijärven mäntyjä.


Tuntuu suurelta etuoikeudelta, että saaret mökin läheisyydessä on luonnosuojelualueita, joilla saa retkeillä vapaasti, kunhan luontoa ei häiritse tai vahingoita.
Kaikki puut saavat elää oman elinkaarensa miten tahtovat.


Yhtenä mökkipäivänä saatiin nähdä vähän aurinkoakin!


Talvi tekee hyvää. Luonto tekee hyvää. Hiljaisuus tekee hyvää.
Nautitaan talvesta, niin kauan kun sitä riittää.
Voikaa hyvin!



sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Puutarhahöpsähdys


Sanoinhan minä että se tulee, puutarhahöpsähdys nimittäin. Arvasin että se on tulossa, koska mikään ei ole yhtä varmaa kevään tulon lisäksi, kuin se, että uinuva puutarhuri herää talviunestaan. Olen kuitenkin ollut niin pitkään muissa kuin puutarhamietteissä, että oletin puutarhahöpsähdyksen tulevan paljon myöhemmin.


Kävi kuitenkin niin, että sain täksi viikonlopuksi isältäni muutamia puutarhalehtiä mökkilukemisiksi. Ihmisten perennapenkeistä lukiessani mielessäni alkoi kuin varkain itää ajatus, että josko ensi kesänä laittaisin vanhan kukkamaan järjestykseen.


Aika hyvä järjestyshän siellä periaatteessa varmaankin on, mutta minusta alkoi tuntumaan, etten oikein edes muista mitä siellä kukkamaassa kasvaa. Viime kesänä en ehtinyt enkä jaksanut työkiireiden vuoksi juurikaan puutarhassa touhuta, ja jouduinkin selaamaan vanhaa puutarhablogiani paikallistaakseni perennojen paikat edes suurin piirtein.
Nyt on tarkoitus hieman keventää työtahtia ensikesäksi, joten toivottavasti virtaa riittää myös puutarhasteluun.


Vanha kukkamaa on ollut minulle paikka, johon olen kerännyt vanhoja maatiaisperennoja ja uusia löytöjä puutarhaharrastuksen alkuajoista lähtien. Penkki on aika täynnä, ja siellä on kaikkea mahdollista sulassa sovussa sekaisin.
Mitäpä jos sitä alkaisi kunnostaa pala kerrallaan, perkaisi juolavehnän juuret pois, siirtäisi korkeampien varjoon jäävät kukat kivikkomaahan, hankkisi vähän uusia, jotta kukkia riittäisi koko kesäksi...


Kuulostaa ihan suunnitelmalta, eikö vain? Kuulostaa myös ihan siltä, että täytyy "ihan pikkuisen vain" käydä katsomassa netin syövereistä hieman taimivalikoimia....
Miltäköhän näyttäisi vaaleanpunainen pallohortensia, madonnanliljat ja purppurapunalatva, joita pitkin kiipeilisi joku upea sinikukkainen jalokärhö? Etualalla voisi olla pionien ja atsaleojen rivistö, ja niiden edessä poimulehteä ja kurjenpolvia, penkkiä reunustamaan vaikka erilaisia kuunliljoja ja ja ja....


Samalla tietysti tulisi laitettua kivikkomaakin vihdoin loppuunasti kuntoon, se kun on vielä viimeistelemättä, ja osa kasveista hankkimatta.... Vanhasta kukkamaasta nähkääs saisi hyvin materiaalia myös kivikkomaan istutuksiin.
Kukkamaan kasvit eivät ole aikoihin saaneet juurilleen kanankakkia eivätkä kalkkia. Nyt on aika korjata sekin puute.

Tässä minä koitan teille ja itselleni perustella, että vanhan kukkamaan uudistaminen on suorastaan välttämätöntä. Sitä ei voi enään mitenkään välttää.
 
Onneksi löysin tämän kuvan, niin tiedän edes suurin piirtein, mihin kohtaan pitäisi hankkia uusia, mitä siirretään muualle, ja mitä kasveja jaetaan...


Vähän kuulostaa siltä, että tuleva kevät sujahtaa rattoisasti kaikkia epärealistisia ja huikentelevaisia suunnitelmia tehden.
Puutarhabloggaajien kesätapaamisen taimien vaihtoon lupaan kantaa sitten kaiki ylimääräiset taimet, mitä en saa mihinkään muualle sopimaan.


Kuulostaa ihan puutarhahöpsähdykseltä. Voi voi.


Tässä vielä minun lähtötilanteeni. Nämä kuvat toimikoon inspiraationani, niin muistan mitä minulla on, ja mihin haluan pyrkiä.


Vähän uudempi kuva, talon katto on jo maalattu.




Täältä tullaan kevät ja huikentelevaiset suunnitelmat! :)


maanantai 2. tammikuuta 2017

Saatiin lunta taas


On niin nättiä, kun tuli taas lunta! 

Talventörröttäjät on jotenkin liikuttavia lumihuppujensa alla. Valo on niin vähissä ja päivät lumesta huolimatta jotenkin harmaita, että törröttäjäkuvat ovat vähävärisiä. Melkein kuin eläisimme keskellä mustavalkoista elokuvaa.



Sisällä on ihanaa hämäränhyssytellä.



Joulukukat avautuivat meillä parhaimmilleen vasta välipäivinä. Meillä on melkein aina amarylliksia ja jouluruusu. Muita joulukukkia ei oikein voi allergiasyistä sisätiloissa pitää. Lahjaksi saatu uhkea muhkea joulutähti on ulkoeteisessä ottamassa tulijat vastaan. Siellä se viihtyykin hyvin, kun on hieman viileämpää, eikä joulukuusi tuleennuta sitä ennen aikojaan.

Amaryllis on kyllä upea joulukukka. Ei oikeastaan ole niin väliä, onko se punainen vai valkoinen. Molemmat värit sopivat meidän jouluun.


Jouluruusua en ole vielä kertaakaan saanut pidettyä hengissä kevääseen asti. Tai jos olen, niin olen sitten muussa kevätkiireessä unohtanut istuttaa sen kukkapenkkiin. Niiden hinnat ovat tulleet onneksi sen verran alaspäin, että joka vuosi raaskii ostaa uuden.


Huomenna alkaa kolmen päivän työrupeama, ja sitten on jälleen loppiaisen ansiosta kolme päivää vapaata. Maanantaina alkaa arki jälleen toden teolla, kun lapsetkin menevät kouluun.



On ollut ihanaa, että on ollut mahdollista pitää muutama palkaton vapaa pidennettyjen viikonloppujen muodossa tässä joulun tienoilla. Tuntuu että vähän edes on akut latautuneet tulevaa arkirumbaa varten. Eiköhän tämä tästä taas lähde rullailemaan.

Voikaa hyvin!


sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Älä sinä ihminen kiireellä itseäs pilaa



Yhdeksännellä luokalla olin tet-harjoittelussa erään leirikeskuksen keittiöllä. Leirikeskuksessa oli tekemisen meininki, ja töissä oli varsinaisten työntekijöiden lisäksi paljon vapaaehtoisia. Se jäi mieleeni paikkana, jossa jokainen kynnelle kykenevä sai käyttää omia taitojaan ja lahjojaan yhteiseksi hyväksi. Kannustavassa ilmapiirissä kylvettiin kiinnostuksen siemen keittiötyöhön.
Sain tet- harjoittelusta muistoksi savolaisittain kirjoitetun elämän ohjeen, joka alkoi sanoilla: "Elä sinä ihminen kiireellä itteäs pilloo"... Muuta en tuosta monisteesta muista. Enkä tiedä, onko tuo paperi minulla vielä jossain tallessa, muistan että se oli muutaman vuoden huoneeni seinällä. Tuo yksittäinen lause on kuitenkin on pulpahtanut mieleeni yhä vielä, reilusti toista kymmentä vuotta myöhemmin. Joku viisaus siinä siis piilee.



Kiireellä voi itsensä kyllä hyvin äkkiä pilata.

Suahilin kielinen tansanialainen sananlasku sanoo samaa; Haraka haraka, haina baraka - Kiireellä ei ole siunausta.

Tämän olen kuluneena vuonna varsinkin töissä todistanut hyvinkin monta kertaa. Kun tulee liian kiire asioiden valmistelussa ja toteutuksessa, lopputulos on... no... kuin juosten kustu. Jälkeen päin harmittaa, ettei tullut tehtyä sitä ja tuota asiaa paremmin. Eniten yleensä harmittaa, että ei ole malttanut sillä kiirehtimisen hetkellä pysähtyä nauttimaan käsillä olevasta hetkestä kiireen vuoksi.

Usein kiire on itse aiheutettu olotila, johon kukaan muu ei pakota. Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät malta pysähtyä hetkeksikään, ja jotka huikkaavat rauhoittumiskehoituksille, että "Haudassa sitten levätään". Se on tietysti jokaisen oma valinta, kuinka paljon tekemistä ja kiirettä elämäänsä haalii. Joillekin se tuntuu sopivan, jotkut taas sairastuvat suorittamiseen polttaessaan kynttilää molemmista päistä.

Joskus olisi hyvä oppia sanomaan ei. Yleensä sen lyhyen sanan oppimiseen menee koko elämä, useimmat oppivat asian kantapään kautta.

Joillekin meistä elämä jakaa sellaiset kortit, että on vain pakko nöyrtyä, pakko oppia sanomaan ei. Aina ei voi valita sitä mitä elämä eteen tuo.




En taida tarvita muuta uuden vuoden lupausta, kun sen, että armahdan itseni, ja lopetan kiiruhtamisen aina kun se vain on mahdollista ja itsestäni kiinni. Jokapäiväinen läksyni on muistuttaa itselleni, kuinka paljosta saan kiittää. Aina löytyy aihetta kiitokseen. Lisään läksyyni sen, ettei ole aina ihan pakko viipottaa menemään päätä pahkaa suuna päänä kaikkialle. Opettelen sanomaan ei. Opettelen delegoimaan. Opettelen, taas kerran, myöntämään oman rajallisuuteni. Ja opettelen kiittämään siitä että joka päivä saan uuden mahdollisuuden opetella läksyjäni.




Löysin muuten netistä osan tuosta savolaisviisaudesta TÄÄLTÄ. En muistanutkaan, että siinä kehotettiin nukkumaan päiväunia. Ehkä se tuntui silloin 15- vuotiaana niin kovin kaukaiselta ajatukselta, ettei se jäänyt mieleen. Nykyisessä elämäntilanteessa päiväunet silloin tällöin kuulostavat erittäin houkuttelevalta vaihtoehdolta viettää vapaapäivää.

"

Elä hättäele

(Kalle Väänänen, Savolaista sananrieskoo)

Elä kiireellä immeinen ihtees pilloo,
hermos jos männöö, onko siitä illoo?
Elä pikajunan vaahtia hössötä aena,
vuan päevälläkkii joskus piäs pehkuu paena.
Toppuuta joskus tuo tulinen tahti.
Kokkeele mittee on tuo ruokalevon mahti!
Kohta jo huomoot kuinka oes sommoo,
katkasta virta, antoo hermoille lommoo!

"


Lokoisia lomapäiviä lomailijoille ja puhtia meille, joilla työt kutsuvat ensiviikolla. Jätetään sitä kiirettä kuitenkin vähän vähemmälle.

Mihis sitä kiire olisikaan, valmiissa maailmassa?